Kokenut lastenlääkäri huomioi sekä pikkupotilaan että vanhempien pelot – valkotakki jää syystäkin kaappiin

Lastenlääkäri Pertti Pitkänen tervehtii aina ensin vastaanotolle tulevaa lasta ja vasta sen jälkeen potilaan kanssa olevia aikuisia. – No, arvojärjestys, naurahtaa Pitkänen. Vajaat kolmekymmentä vuotta lääkärinä työskennellyt Pertti Pitkänen pitää tärkeänä, ettei lääkäri vähättele vanhempien pelkoa.

terveys
Lastenlääkäri Pertti Pitkänen
Lastenlääkäri Pertti Pitkänen tietää kokemuksesta, että monesti vanhempia hermostuttaa lapsen kanssa lääkärissäkäynti ihan turhaan. "Vaikka lapsi olisi edellisellä kerralla itkenyt ja ollut haluton koko hommaan, seuraavalla kerralla useasti kaikki sujuu tosi hyvin."Kati Turtola / Yle

– Hymy ja katse, kuvailee Pertti Pitkänen kohtaamistilannetta lastenlääkärin vastaanottohuoneen ovella.

Kokenut lastenlääkäri pitää ensiarvoisen tärkeänä yhteyden syntymistä potilaaseen.

– Toki tervehdin ja puhun vanhemmillekin, mutta melkeinpä riippumatta lapsen iästä pyrin saamaan kontaktin häneen. Jos potilas on vauva, koetan tuoda kasvoni lapsen kasvojen lähelle, että hän tajuaa, että siinä on toinen ihminen, sanoo Pitkänen.

Stetoskoopilla kuuluu vaatteidenkin läpi

Lastenlääkäri Pertti Pitkänen on uransa aikana kohdannut niin lääkärinpelkoisia lapsia kuin vanhempiakin. Lastaan lääkäriin tuovia äitejä ja isiä Pitkänen neuvoo juttelemaan lääkärissäkäynnistä etukäteen.

– Kannattaa kertoa, että mennään lääkäriin ja kertoa vähän mitä siellä tapahtuu, kehottaa Pitkänen ja kannustaa juttelemaan etukäteen esimerkiksi rokotuksista ja mahdollisesti kipua aiheuttavista toimenpiteistä.

Useimpien lastenlääkäreiden tavoin Pitkäselläkään ei ole vastaanotollaan päällä valkoista takkia. Kokemus on myös opettanut, että viluisena lääkärin tutkimushuoneessa värjöttelevä pieni potilas ei nauti olostaan. Pitkänen ei riisuta lasta stetoskooppikuuntelua varten.

– Kyllä ne pienet lapset varsinkin ovat opettaneet siinä, että jos aletaan riisumaan, niin ei se tunnu mukavalta. Kuuntelen stetoskoopilla vaatteiden läpi. Se kuuluu yhtä hyvin kuin ilman vaatteita. Silloin se kuuntelutilanne on rauhallisempi.

Ei pihtiotetta korvatutkimuksessa

Kipeitä korviaan aristava lapsi saattaa vaistomaisesti pelätä vieraan lääkärin kosketusta korvien seudulla. Pitkänen ei usko, että lapsen pään väkisin piteleminen lisää rauhallisuutta tutkimustilanteeseen.

– Kun katsotaan korviin, en vaadikaan päästä puristamista enkä tiukkaa ruuvipenkkiotetta, koska mielestäni siinä ei ole mitään järkeä.

Pitkänen kehottaa vanhempaa pitämään lasta kevyesti kainalossaan siten, että lapsi nojaa aikuisen rintaa vasten.

– Siinä kun katsoo korviin, ei tule sitä kamppailutilannetta, tietää Pertti Pitkänen.

Kumpi jännittää enemmän, äiti vai pikkupotilas?

Joskus lääkärissäkäynti hermostuttaa, vaikka kyse ei olisi mistään vakavasta taudista. Takana on pitkä flunssa, monta huonosti nukuttua yötä ja räkätautia poteva, itkuinen lapsi. Valkotakkikammokin saattaa vaivata. Lapsi aistii aikuisen pingottavan ja kieltäytyy kokonaan yhteistyöstä.

– Minun on vaikea päätellä, mistä pelokkuus johtuu. Lapsi voi olla pelokas, vaikka äiti tai isä olisikin rohkea. Ei se aina aikuisesta riipu. Tietenkin, jos vanhempi ei osaa peitellä sitä omaa pelkoaan, mikä liittyy siihen lapsen sairauteen ja lääkärissäkäyntiin, niin kyllähän se tietenkin heijastuu lapseen, miettii Pitkänen.

Tieto on parempi kuin tietämättömyys

Pertti Pitkänen pitää tärkeänä, että lääkäri huomioi vanhempien pelot ja osoittaa, ettei vähättele niitä. Kolmen lapsen isänä Pitkänen itsekin muistaa, miltä tuntuu pelätä oman lapsensa sairastuneen vakavasti. Patti imusolmukkeissa tai takaraivossa saa huolestuneen vanhemman epäilemään pahinta, vaikka syy saattaa olla syövän sijaan vaikkapa tulehtuneessa haavassa. Pitkäsen kokemuksen mukaan onneksi useimmiten vakavan sairauden epäilyt selittyvät jollain muulla.

– Koko urani aikana, kun lastenlääkärin vastaanottoa olen pitänyt avoterveydenhuoltoklinikassa, minulle on tullut erittäin harvoin sellaisia tilanteita, että alan epäillä, että tässä on jotain pahanlaatuista syöpää. Mutta jos epäily on olemassa, tilanne on tietenkin ihan toinen, pohtii Pitkänen.

Lastenlääkäri myöntää, että oman lapsen sairastuessa todella vakavaan sairauteen, isku on vanhemmille mittaamattoman suuri.

– Se on valtava shokki tietenkin. Mutta jos sitä ajattelee vanhemman kannalta, niin epätietoisuus on ehkä vielä pahempi. Huomio kääntyy seuraavaksi siihen, miten tässä lähdetään tutkimaan ja miten hoidot etenevät, rohkaisee Pitkänen.