Lammasyhdistys: Puutteet teurastamoissa korjattava heti – "Lammas on tunteva eläin"

Ylen MOT-ohjelma kertoi eilen, että monissa teurastamoissa kohdellaan eläimiä julmasti ja välinpitämättömästi. Suomen Lammasyhdistyksen mukaan ohjelma osoitti, että teurastamojen toiminnassa on parantamisen varaa.

Kotimaa
Lammas tuijottaa kameraan.
Mirva Korpela / Yle

Eläimiä tulee kohdella hyvin kaikissa tuotannon vaiheissa, toteaa Suomen Lammasyhdistys.

Yhdistys kommentoi tiedotteessaan Ylen MOT-ohjelman maanantaista lähetystä. MOT:n eilisiltaisen Kidu ensin, kuole sitten -ohjelman mukaan monissa suomalaisissa teurastamoissa kohdellaan eläimiä julmasti ja välinpitämättömästi.

Esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on ohjelman jälkeen ilmoittanut selvittävänsä, onko joissakin teurastamoissa rikottu eläinsuojelulainsäädäntöä.

Elämän tulee olla mahdollisimman stressitöntä ja eläintä arvostavaa syntymästä kuolemaan asti.

Suomen Lammasyhdistys

Suomen Lammasyhdistyksen mukaan MOT:n ohjelma osoitti, että myös lampaiden käsittelyssä ja suomalaisten teurastamojen toimintatavoissa on puutteita ja parantamisen varaa.

Yhdistys toteaa, että ylilyönteihin ja vääriin toimintatapoihin on puututtava välittömästi.

– Puutteet on korjattava viipymättä, olipa sitten kyse vääränlaisista tai epäkäytännöllisistä tiloista tai virheellisistä asenteista tai toimintatavoista, Suomen Lammasyhdistys kirjoittaa tiedotteessaan.

– Lammas on tunteva eläin, jota tulee kunnioittaa. Elämän tulee olla mahdollisimman stressitöntä ja eläintä arvostavaa syntymästä kuolemaan asti.

"Tarkastustoiminnan laatua tulee parantaa"

Myös Lihakeskusliitosta todettiin eilen Yle Uutisille, ettei eläinten kaltoinkohtelua tule hyväksyä.

– Näyttää siltä, että lainsäädäntöä ei ole kaikilta osin noudatettu tässä tapauksessa, Lihakeskusliiton Mari Hannuksela sanoi MOT:ssä nähdystä, teurastamojen toimintaa kuvaavasta aineistosta.

Suomen Lammasyhdistyksen mukaan tuottajien on voitava luottaa siihen, että viranomaiset valvovat teurastustoimintaa ja havaittujen puutteiden korjaamista. Nyt nähdyn aineiston perusteella tarkastustoiminnan laatua tuleekin parantaa, yhdistys vaatii.