1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tanskan hävittäjä syöksyi Pohjanmereen – lentäjä pelastautui heittoistuimella

Tanska sai ensimmäisen F16-hävittäjänsä vuonna 1980, ja sillä on niitä kolmisenkymmentä.

Tanskalainen F16-hävittäjä nousi ilmaan Fighter Wing Skrydstrupin lentotukikohdasta Jyllannissa maaliskuussa 2011. Kuva: Jesper Kristensen / EPA

Tanskalainen F16-hävittäjä on tiistaina syöksynyt Pohjanmereen Lounais-Tanskassa. Hävittäjän laskeutumisteline oli viallinen, ja siksi lentäjä joutui pelastautumaan koneesta heittoistuimella.

– Ilmavoimien pelastushelikopteri haki lentäjän jälkeenpäin. Hän voi hyvin, ja hänen perheelleen on kerrottu onnettomuudesta, Tanskan ilmavoimat kertoo tiedotteessa.

Tanska sai ensimmäisen F16-hävittäjänsä vuonna 1980, ja sillä on niitä kolmisenkymmentä. Tanskan odotetaan lähikuukausina tekevän päätöksen vanhenevien hävittäjien korvaamisista uusilla. Laskeutumistelineen vian syytä selvitetään.