Kalan ja suolan liitto on rikkomaton – "Ei kalaa voi pelkillä yrteillä maustaa"

Kokin mielestä suola korostaa kalan omaa makua, joten suolaa on oltava sokerireseptin mukaankin tehdyssä kalassa. Suolaa ei kuitenkaan tarvitse käyttää paljoa.

ilmiöt
Graavilohta lähikuvassa
Hanne Kinnunen / Yle

Suolan käyttämisestä ruoan valmistuksessa on olemassa ohjeita, suosituksia ja paljon myös uskomuksia. Normaalimääritys menee niin, että ruokaan laitetaan vähän suolaa, ja kalaan vähän enemmän suolaa, tuumailee kokki Annikki Kaasinen Ravintola Siriuksesta.

– Kalaa voi tehdä ilman suolaa, mutta onko sitä mukava syödä, jos siinä ei ole makua. Suola korostaa kalan omaa makua.

Kaasisen mukaan suolan käyttö on muuttunut vuosien mittaan, nykyään sitä käytetään oikeastaan vain maun takia.

– Kala on sillä tavalla pikaruokaa, että se tulisi syödä hyvin pian siitä, kun se pyydetään. Vuosia sitten suolan käyttö korostui, kun kala piti saada säilymään talven yli. Säilöminen ei enää ole kovinkaan yleistä.

Kalaa voi tietenkin valmistaa erilaisten sokerireseptien mukaan, jos haluaa hillomaisen rakenteen. Tosin kyllä niihinkin resepteihin on livautettu vähän suolaa mukaan.

Annikki Kaasinen

Kala haluaa, että sitä suolataan

Kalaan käytetään Kaasisen mukaan kalaan käytetään suolaa muita lihoja enemmän, koska muissa lihoissa maku tulee esiin muutenkin suuremman mineraalimäärän ansiosta.

– Se, mitä suolaa käyttää, on sitten makuasia. Itse suosin hienoa merisuolaa maun antajana.

Vaikka suolan käytön vaaroista on puhuttu vuosikausia, kala saa suolansa pitää. Ainakin Kaasisen keittiössä.

– Ei kalaa voi pelkillä yrteillä maustaa, täytyy siinä olla suolaakin mukana. Kalaa voi tietenkin valmistaa erilaisten sokerireseptien mukaan, jos haluaa hillomaisen rakenteen. Tosin kyllä niihinkin resepteihin on livautettu vähän suolaa mukaan.