Puolet aurinkokunnan planeetoista näkyy nyt taivaalla paljain silmin – "En ole ikinä kokenut tällaista"

77-vuotiaan tähtiharrastajan Kari Tuomen unelma täyttyi varhain tänä aamuna, kun hän näki viisi aurinkokunnan jäsentä paljain silmin yhtä aikaa taivaalla.

Kotimaa
Venus Mars Jupiter
Venus loistaa kuvassa kirkkaimpana, sen yläpuolella on Jupiter ja alaviistossa vasemmalla Mars.Ari Ollikainen

Kari Tuomen 70 vuotta kestänyt tähtiharrastus koki huipennuksensa varhain keskiviikkona.

– Näin ensimmäistä kertaa viisi aurinkokunnan jäsentä yhtä aikaa taivaalla. Siellä näkyivät Mars, Venus, Jupiter, Merkurius ja lisäksi Kuu, Konut Tählet ry:n varapuheenjohtaja Tuomi kertoo.

Kaikki neljä planeettaa ovat näyttäytyneet yhtä aikaa lokakuun alusta saakka. Venus, Jupiter ja Mars ovat taivaalla "nipussa", Merkurius on niistä erillään. Aamuisin tapahtuva näytös on nyt parhaimmillaan.

– Kolmen planeetan rypäs on nyt tiiveimmillään, tästä eteenpäin ne alkavat erkaantua toisistaan. Niiden oma kiertoliike Auringon ympäri ja Maan kiertoliike omalla radallaan saa aikaan sen, että ne näkyvät eri asennoissa. Venus lähtee Maasta katsottuna lähemmäs Aurinkoa, Mars kauemmas, sanoo Jaakko Visuri tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta.

Jos haluaa nähdä kaikki neljä yhtä aikaa, kannattaa katsella taivaalle puoli seitsemän aikaan aamulla.

Jaakko Visuri

Pakka sekoittuu pian

Planeettaryppäässä kirkkaimpana loistaa Venus, jonka oikealla puolella on myöskin kirkkaana näkyvä Jupiter. Mars näkyy himmeämpänä Venuksesta alaviistoon vasemmalle. Kolmikkoa voi etsiä idän ja etelän väliseltä taivaalta.

Merkurius puolestaan näkyy itäkoillisessa lähimpänä aurinkoa.

– Jos haluaa nähdä kaikki neljä planeettaa yhtä aikaa, kannattaa katsella taivaalle puoli seitsemän aikaan aamulla. Seitsemältä on jo liian valoisaa, Visuri toteaa.

Hyvä katselupaikka on merenrannassa, mäen päällä tai kerrostalon katolla, koska Merkurius on hyvin matalalla horisontissa. Planeettaryppään järjestys muuttuu jo lähipäivinä.

– Venus laskeutuu lähemmäs horisonttia, Mars tulee kulkusuunnassa oikealle. Silloin niiden järjestys on vasemmalta laskettuna Jupiter, Mars, Venus.