1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. internet

Identiteettivarkauksista tehty jo parisataa rikosilmoitusta – laki astui voimaan syyskuun alussa

Suurin osa rikollisten tiedonhankinnasta tapahtuu verkossa.

Internet
Käsi tietokoneen näppäimistöllä.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Laki identiteettivarkauksista astui voimaan syyskuun alussa, ja poliisi on vastaanottanut sen pohjalta jo parisataa rikosilmoitusta. Yleensä varkauden avulla on tarkoitus joko saada yritys maksamaan tekaistu lasku tai tilata yksityishenkilön tiedoilla tuotteita, palveluita tai pikavippejä. Toisinaan tietoja käytetään myös kiusaamiseen tai vahingontekoon.

Posti kertoi keskiviikkona, että postivarkauksien määrä on kuluvana vuonna noussut selvästi. Yritys epäilee, että rikosten taustalla olisi yhä useammin henkilötietojen kalastelu. Poliisi kuitenkin huomauttaa, että kirjeposti on mukana vain pienessä osassa identiteettivarkauksista. Suurin osa rikollisten tiedonhankinnasta tapahtuu verkossa.

– Jokaisen internetin käyttäjän pitää hyväksyä se, että meistä kaikista kerätään tietoa todella paljon, koko ajan. Yleensä pelkästään hyviin tarkoituksiin, kuten markkinointiin ja sen sellaiseen. Mutta samoja menetelmiä käytetään myöskin sitten, kun tarkoituksena on käyttää niitä tietoja haitallisesti, sanoo rikoskomisario Sari Sarani KRP:n kyberkeskuksesta.

Riskejä: langattomat verkot sekä sijainti- ja pilvipalvelut

Sarani kehottaa kiinnittämään verkossa huomiota siihen, missä ja miten paljon tietojaan jakaa. Esimerkiksi sähköpostilla ei hänen mielestään kannata lähettää mitään luottamuksellisia tietoja, ja luottokortin numero kannattaa kirjoittaa vain varsinaisessa ostotilanteessa. Hän suosittelee myös olemaan varovainen julkisten paikkojen langattomien verkkojen sekä sijainti- ja pilvipalveluiden käytössä.

Sarani huomauttaa, että identiteettivarkauden uhriksi voi joutua, vaikka olisi varovainenkin.

– Olen itse vähän vainoharhainen tässä ja pelkään aina pahinta. Mutta jos varautuu henkisesti ja mieltää tilanteen, niin kyllä riski aina pitää ottaa, koska internet on ihan välttämätön nykymaailmassa. Mutta kun sitä käyttää harkiten, niin riski pienenee suunnattomasti.