Tutkimus: Pedon nappaama kala kutsuu apua

Pelokalan suuhun joutuneet kalan parhaita ystäviä hädässä ovat toiset petokalat, jotka yrittävät riistää saaliin itselleen. Kemiallinen hätähuuto pelastaa neljä kymmenestä saaliskalasta, australialaistutkimus osoitti.

Ulkomaat
Keltaisia neitokaloja koralliriutalla.
Tutkimuksessa seurattiin neitokalojen käytöstäOona Lönnstedt / James Cook University

Pedon pyydystämä kala kutsuu apua – joskaan ei ääneen, vaan vapauttamalla ihostaan kemikaaleja, sanovat tutkijat.

Kala ei kutsu paikalle lajitovereitaan, vaan muita petoja, jotta syntyisi kaaos ja sen turvin kala ehkä pääsisi pakoon, australialaisen James Cookin yliopiston tutkija Mark McCormick kertoo.

Jo aiemmin tiedettiin, että haavoittuneen kalan ihosta irtoaa kemikaaleja. Ne on päätelty varoitukseksi lajitovereille, jotta nämä ymmärtävät lähteä karkuun, mutta uudessa tutkimuksessa selvisi, että ne ovat myös itsepuolustusta.

– Ei vie kuin minuutteja kemikaalisesta hätähuudosta, kun paikalle rientää pieniä petokaloja. Niille se tarkoittaa päivälliskutsua. Ne alkavat jahdata alkuperäistä saalistajaa napatakseen siltä ruoan suusta, McCormick selittää.

Ovelaa ja tehokasta

Tutkijat havaitsivat keinon varsin tehokkaaksi: noin 40 prosentissa tapauksista saalistaja menettää otteensa ja saalis ui tiehensä.

Niinpä kemikaalista hätähuutoa voikin verrata linnun kirkaisuun tai nisäkkään parkaisuun, sanovat McCormick ja hänen ruotsalainen kollegansa Oona Lönnstedt.

– Tuloksemme osoittavat, että koralliriuttojen kalat ovat kehittäneet koko joukon ovelia selviytymiskeinoja, jotka ne voivat ottaa käyttöön tilanteen vaatiessa, sanoo tutkimusta johtanut Lönnstedt.

Korallien tuhoutuminen voi sotkea systeemin

Tutkittavina oli koralliriuttojen pieniä neitokaloja, joilla on samanlaisia ominaisuuksia kuin isommilla ja kaupallisesti tärkeämmillä kaloilla, koralliahvenilla ja napsijoilla.

Seuraavaksi tutkijat haluaisivat selvittää, miten koralliriuttojen vaurioituminen vaikuttaa kalojen kemiallisiin hätähuutoihin.

– Joissakin tapauksissa kemialliset viestit hämärtyvät aika lailla, kun riutat rapautuvat. Niinpä peto- ja saaliskalojen välille kehittynyt suhde muuttuu, McCormick sanoo.

Neitokalatutkimus on luettavissa Proceedings of the Royal Society B (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä. Haastattelut on julkaistu James Cookin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) verkkosivulla.