Ammattiastrologi: "Horoskooppi on ikään kuin kansalaisuus"

Horoskoopit eli aurinkokartat voivat tuntua juuri sinulle suunnatuilta, mutta ne ovat väistämättä yleistyksiä. Vaikka horoskoopit ovat astrologin mukaan pelkkä ikkuna astrologiaan, ovat ne varmasti tunnetuin osa.

ilmiöt
Astrologinen tähtikartta.
YLE

Horoskoopit ovat vain osa astrologiaa eli tähdistäennustamista, kertoo jo parikymmentä vuotta astrologina toiminut Maarit Laurento. Laurento on myös yksi Suomen Ammattiastrologit ry:n perustajia, jossa hän yhä jäsenenä.

– Nämä viikkohoroskoopithan liittyvät mediaan: ne ovat syntyneet, eläneet ja kehittyneet mediassa. Viestimissä olevissa horoskoopeissa puhutaan yleensä yleisistä asioista. Se on jotakin henkilökohtaista. Sen takia usein ihmiset tykkäävät niistä – jotain minulle itselleni, vaikka kyseessä onkin yleistys.

Toiset ajattelevat horoskooppien olevan huuhaata, mutta joillekin viikottaiset tekstit omasta horoskooppimerkistä ovat tärkeitä.

– Kuvaisin itse näitä tällaisina arkipäivän vahvistuksina. Horoskoopit ovat ikkuna astrologiaan, sen yleisesti tunnetuin muoto. Varmaan lähes kaikki tietävät oman horoskooppimerkkinsä, Laurento miettii.

Horoskooppitekstit ovat yleistyksiä

Astrologi kertoo horoskooppien laatimisen olevan vain osa hänen työtään. Hän myös kouluttaa yrityksissä, kirjoittaa artikkeita ja tapaa asiakkaita. Horoskooppitekstit syntyvät tietyllä kaavalla.

– Kaikki lähtee siitä, että tehdään astrologinen kartta. Se määräytyy syntymäpäivän, -paikan ja -ajan mukaan. Se on litistetty, kaksiulotteinen kuvaus kolmiulotteisesta tilanteesta. Kartta voidaan tehdä ihmiselle, avioparille tai vaikkapa yritykselle.

Ei kukaan tai mikään voi sanoa, että huomenna voitat lotossa.

Maarit Laurento

– Minulle astrologia on ajan tutkimista.

Lehtihoroskoopissa käytetään aurinkokarttaa. Horoskooppitekstit ovat Laurennon mukaan väistämättä yleistyksiä.

– Tekniikoita on useampia. Aurinkokartan käyttö on varmaankin yleisin. Horoskooppi on ikään kuin kansalaisuus. Suomalainen on tietynlainen, italialainen tietynlainen. Täytyy vaan tietää mitä horoskoopilla voi tehdä.

"Astrologialla on ennustamista mielekkäämpiä tehtäviä"

Vaikka astrologia tarkoittaa suomeksi tähdistäennustamista, sanoo Laurento rajanneensa tähdistä ennustamisen kokonaan pois.

– Ajattelen, että astrologialla on ennustamista mielekkäämpiä tehtäviä. Astrologia on laaja asia. On paljon erilaisia näkökulmia ja aihealueita. Minulle astrologia on aikavalmennusta, ja siinä astrologia on parhaimmillaan.

Varmaan lähes kaikki tietävät oman horoskooppimerkkinsä.

Maarit Laurento

Laurento ei myöskään koe, että taivaankappaleiden liikkeet vaikuttaisivat horoskooppimerkkeihin, ja sitä kautta meihin ihmisiin.

– Siitä ei ole riittävästi todisteita, että se vaikuttaisi – puolesta tai vastaan. Meillä ei ole selkeää käsitystä siitä, mikä on se mekanismi, mikä vaikuttaisi. Olen tehnyt sen valinnan, että tutkin sitä ilmiönä, Laurento selventää.

– En usko, että esimerkiksi Saturnus vaikuttaisi johonkin horoskooppimerkkiin.

Laurento kertoo kuitenkin käyttävänsä planeettoja viisareina, ja tarkastelee niiden liikkeitä.

– Aurinko, joka tosin ei ole planeetta, niin vaikuttaa ainakin ruskettamalla. Se ei vaan ole kovin astrologista, sanoo Laurento ja naurahtaa.

Voimaannuttavia lauseita

Miten ihmisen sitten pitäisi horoskooppeja tulkita? Ihmisten suhtautuminen horoskooppeihin eli aurinkomerkkeihin vaihtelee.

– Ne ovat tietynlaisia voimaannuttavia lauseita. Niitä toki kirjoitetaan eri tavalla. Yleensä esitän ehdotuksia, kun kirjoitan horoskooppeja. Ei kukaan tai mikään voi sanoa, että huomenna voitat lotossa.

Astrologin mukaan näkemykset esimerkiksi horoskoopeista, aurinkokartoista vaihtelevat.

– Asiakkaat suhtautuvat jo valmiiksi eri tavoin, sillä he ovat tehneet päätöksen tulla astrologin juttusille. Astrologia on valtavirran ulkopuolella, se herättää hyvin paljon intohimoja, puolesta ja vastaan. Näkemykset ovat vahvoja.