Myanmarin vaaleissa kisaa yli 90 puoluetta – vain Suu Kyin kasvot näkyvät kaikkialla

Ensi viikon vaaleissa valitaan kolme neljännestä kansanedustajista. Aung San Suu Kyin puolueelle ennakoidaan suurvoittoa, mutta neljännes edustajanpaikoista ja viimeinen sana parlamentissa jäävät yhä armeijalle.

Ulkomaat
Nuori mies ohittaa vaalijulisteen, jossa on perinneasuisen Aung San Suun kuva.
Lynn Bo Bo

Myanmarissa runsaan viikon päässä järjestettäviin parlamenttivaaleihin osallistuu yli 90 puoluetta, mutta lehdissä ja katuvarsien mainoksissa toistuvat yhdet ainoat kasvot: Aung San Suu Kyi, demokratian ikoniksi nostettu "Äiti Suu".

Vielä viisi vuotta sitten hänen kuvansa julkaisusta olisi saanut rangaistuksen, mutta demokratisoituvan Myanmarin tiedotusvälineiden valvontaa höllennettiin vuonna 2011, vuosi sen jälkeen, kun Suu Kyi oli vapautettu vuosikausien kotiarestista.

Kansainvälisen sananvapausjärjestön PEN Internationalin Myanmarin-johtajan Ma Thidan mukaan nykytilanne on paradoksaalisesti jopa sellainen, että Suu Kyin ja hänen puolueensa suuri näkyvyys ja myönteinen julkisuus uhkaavat vaalien vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Valtiollisessa mediassa armeijajohtoinen valtapuolue USPD toki on näkyvin.

"Vain Suu Kyi kiinnostaa"

Yhdessä Myanmarin suurimman sanomalehden – englanninkieliseltä nimeltään 7Day Newsin – viime viikon vaalipäivityksissä Facebookissa mainittiin Suu Kyin johtama Kansallisen demokratian liitto NLD 19 kertaa.

Hallitseva Solidaarisuuden ja kehityksen puolueen liitto USPD:n sai neljä mainintaa.

– NLD kiinnostaa kansaa. Jos kirjoitamme muista puolueista, kukaan ei halua lukea sitä, kaikki vain selaavat yli, perustelee 7Day Newsin päätoimittaja uutistoimisto Reutersille.

YK-arvio: Paljon puutteita

Kun Suu Kyi oli ehdolla vuoden 1990 vaaleissa, kaikki tiedotusvälineet olivat sotilasjuntan valvonnassa, eikä opposition kantoja päästetty esille. Suu Kyi oli kotiarestissa eikä voinut kampanjoida. Silti NLD sai maanvyörymävoiton, jonka sotilasjuntta tosin nollasi.

Myanmarin tilannetta seuraava YK:n erityislähettiläs ei yhdy riemuun tämänvuotisten vaalien vapaudesta. Yli 60:ta ehdokasta, pääasiassa muslimeja, on estetty osallistumasta, ja sadoilta tuhansilta ulkomailla ja maan sisäisessä pakolaisuudessa tai vierastyöläisinä eläviltä on evätty äänestämisen mahdollisuus, Younghee Lee sanoo.

Hän toteaa YK:n yleiskokouksen komitealle keskiviikkona esitellyssä raportissa, että Myanmarin ihmisoikeustilanne on kiistatta parantunut neljän viime vuoden aikana, mutta ongelmia on edelleen ja ihmisoikeuksien puolustajia pelotellaan, vainotaan ja valvotaan.

– Vaalien uskottavuus riippuu siitä, missä määrin kaikki yhteiskunnan jäsenet pääsevät osallistumaan poliittiseen prosessiin, Lee sanoi.

"Väärin arvosteltu"

Raportista pahastunut Myanmarin YK-lähettiläs U Kyaw Tin pitää arvostelua vääränä ja harhaanjohtavana. Hänen mukaansa nämä vaalit ovat historiallinen hetki, jota ei pitäisi pilata takertumalla pieniin puutteisiin.

Lee sanoo olevansa huolissaan ennen muuta niistä 760 000 ihmisestä, joilla aiemmin oli tilapäinen äänestäjäkortti.

Valtaosa on Rakhinen osavaltiossa ronhigyavähemmistöä. Myanmarin viranomaisten silmissä he eivät ole kansalaisia, ja YK arvioi heidät maailman kaltoimmin kohdelluksi vähemmistöksi.

Punaisiin otapantoihin pukeutuneita, punaisia lippuja liehuttavia nuoria.
NLD:n kannattajat osoittivat suosiotaan lokakuussa Mandalayssa.Hein Htet /EPA

Vaikea kysymys Suu Kyille

Rohingyat pääsivät tämä vuonna poikkeuksellisesti myös eurooppalaisiin otsikoihin, kun ihmissalakuljettajat jättivät tuhansia rohigyapakolaisia oman onnensa nojaan ja jopa tuuliajolle Bengalinlahdelle.

Kriisin ollessa pahimmillaan kesällä Aung San Suu Kyi sai kansainvälistä kritiikkiä välttelevistä kommenteistaan ja vaikenemisestaan. Arvostelijoiden mukaan Suu Kyilta, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon demokratiakamppailun esikuvana vuonna 1991, olisi odottanut myötätuntoa maansa nujerretuimmille.

Selväsanaisimmassa kommentissaan Suu Kyi sanoi, että rohingyojen kansalaisuuskysymystä on lähestyttävä "hyvin, hyvin varovasti". Tarkkailijoiden mukaan hänen oli vaikea sanoa enempää, ettei buddhalaisen enemmistön tuki vaaleissa vaarantuisi. Rohingyat ovat muslimeja.

Lähteet: Reuters, AP, Yle Uutiset