yle.fi-etusivu

Tähdistä ennustava astrologia koetaan taikauskon mittatikuksi

Astrologian tarjoama maailmankuva poikkeaa tieteen tarjoamasta maailmankuvasta. Puhujasta riippuen astrologian ympärillä on vastakkainasettelua, tarkoituksenhakuisuutta ja vahvaa tulkintaa.

ilmiöt
Tähtitaivas
Turun yliopisto

Suomen Astrologinen seura on saanut puheenjohtaja Soile Naskalin mukaan olla aika rauhassa yhteiskunnassamme.

– Emme ole kohdanneet mitään isompaa vastustusta, joka näkyisi tietoisena toimintana. Toki varmasti kirjoitetaan kaikenlaista, mutta yhdistyksenä saamme toimia hyvin vapaasti. Eikä ole olemassa mitään sellaista tahoa, joka hyökkäisi meitä vastaan.

Naskali muotoilee, että uskottavuuden suhteen astrologia koetaan taikauskon mittatikuksi.

– Tieteentekijöillä on varmasti oma käsityksensä astrologian uskottavuudesta, mutta uskon selkeään eroon, jos me puhumme suuren yleisön suhtautumisesta. Yleinen astrologinen maailmankuva varmasti poikkeaa tieteen meille tarjoamasta ehkä jopa hengettömästä maailmankuvasta. Tästä varmaan tulee vastakkainasettelua, sanoo Naskali.

Suomessa vajaa tuhat ihmistä kuuluu astrologisiin yhdistyksiin

Tietoisuuden ja vaihtoehtojen leviäminen on lisännyt kiinnostumista astrologiaa kohtaan, vaikka julkisuudessa astrologiaa käsitellään Soile Naskalin mukaan tarkoituksenhakuisesti, ja yleensä astrologiaa käsittelevälle asialle varattu aika jää lyhyeksi.

Siinä on enemmän kysymystä ihmisten välisistä toiminnoista kuin ihmisten ja tähtien välisistä.

Otto J. Mäkelä

– Kuitenkin astrologian piiriin tullaan, koska sen halutaan auttavan itsetutkiskelussa ja se mahdollistaa oman elämän tarinallistamisen. Astrologiassa ei tutkita pelkästään mieltä, vaan ollaan hyvinkin kiinnostuneita tutkimisesta ja se on syklien tutkimista ilmiöissä ja ympäristössä.

Ihmiset olettavat suomalaisten skeptikkojen vuonna 1987 perustaman tieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Otto J. Mäkelän mukaan, että tähdillä on joku vaikutus.

– Astrologia on meidän mielestä vähän ongelmallista, koska ei sillä ainakaan tulevaisuutta ennusteta. Tieteellisesti sillä ei ole perusteita. Siinä on hyvin paljon vahvoja tulkinnan kohteita. Siinä on enemmän kysymystä ihmisten välisistä toiminnoista kuin ihmisten ja tähtien välisistä.