Vainajan muistelujuhlat ovat kuin häiden jatkot: Itkua, naurua ja suruakin

Kuolleita juhlitaan Suomessa harvoin virallisen hautajaisten jälkeen. Peijaisia eli epävirallisia vainajan muistelujuhlia vielä toisinaan järjestetään. Niissä tehdään sosiaalista surutyötä: itketään ja nauretaan pienessä lähipiirissä. Sosiaalinen media on nostanut muisteluperinteen uuteen kukoistukseen: somessa monet purkavat surua kuvien ja videoiden kautta.

Kotimaa
Kuva hautausmaalta. Hautakiviä, lyhtyjä ja kanervia.
Juha Kemppainen / Yle

Vielä sata vuotta sitten vainajia muisteltiin Suomessa ruumiinvalvojaisissa railakkaissa merkeissä. Ennen hautajaisia vietetyssä rituaalissa syötiin ja juotiin reippaasti yli yön.

Rituaali oli peräisin katoliselta ajoilta, mikä ei kuitenkaan menoa hillinnyt.

– Virrenveisuun lisäksi yön aikana kului snapseja, ja iltojen iloksi kerrottiin myös kummitusjuttuja. Kirkko pyrki kaikin tavoin hillitsemään tapakulttuuria, mutta huonolla menestyksellä, historian tutkija Ilona Pajari selventää.

Pohjanmaalla ruumiinvalvojaiset ovat säilyneet joillain paikkakunnilla, mutta hieman muunnellussa muodossa. Peijaiset ovatkin yksi versio niistä.

Virallisten hautajaisten lisäksi länsirannikolla kuolleita on juhlittu myös toisenlaisella perinteellä: saattojuhlilla.

Kuolemasta halutaan selviytyä edelleen aika nopeasti.

Historian tutkija Ilona Pajari

Esimerkiksi Perhonjokilaaksossa Keski-Pohjanmaalla elää edelleen vahva ulosveisuuperinne. Tilaisuus järjestetään yleensä pari päivää ennen hautajaisia.

– Jäähyväiset heitetään usein kotona arkun äärellä, mukana voi olla naapureita, sukulaisia ja ystäviä. Siellä lauletaan virsiä, itketään ja joskus nauretaankin, kertoo Toholammin seurakunnan vs. kappalainen Eija Seppä.

Ulosveisuussa suositaan edelleen arkun auki pitämistä.

– Ajatellaan, että vainajan näkeminen kuolleena auttaa suruprosessissa, sanoo useita ulosveisuutilaisuuksia kokenut Seppä.

Eräviralliset peijaiset sosiaalista surutyötä

Nykyään suru- ja muistojuhlia vietetään edelleen aika harvoin virallisten hautajaisten jälkeen. Pajari on kuullut peijaisia vietettävän hautajaisten jälkeen, pienellä kokoonpanolla esimerkiksi lesken kotona.

– Peijaiset ovat tavallaan yksi versio ruumiinvalvojaisten ja ulosveisuuperinteen yhdistymisestä. Sellainen epävirallinen vainajan muistelutapa, henkilökohtaisemmalla otteella, vähän kuin häiden jatkot. Tavallaan peijaiset ovat myös sosiaalista surutyötä, tutkija Ilona Pajari uskoo.

Silti erillinen muistelujuhla on aika harvinainen suremistapa. Selitys on hyvin luonnollinen.

Virrenveisuun lisäksi yön aikana kului snapseja ja iltojen iloksi kerrottiin myös kummitusjuttuja.

Ilona Pajari

– Kuolemasta halutaan selviytyä edelleen aika nopeasti. Siksi virallisia, suuren joukon kokoontumisia ei kovin monesti järjestetä.

Kuitenkin sosiaalisessa mediassa kuolleen muistamisperinne on noussut uuteen kukoistukseen.

– Jaetaan videoitaan videoita ja kuvia. Ja sellaisetkin, jotka eivät pääse hautajaisiin, voivat kertoa omia muistojaan kuolleesta.

Myös nuorten hautajaisissa on tullut esille, miten oma tapa juhlia on noussut tärkeäksi. Historian tutkija Pajarin mukaan nuorena ja varsinkin äkillisesti kuolleen persoona näkyy hautajaisissa.

– Siellä saattaa räppi soida ja siinä hengessä mennään. Kuollut halutaan muistaa elävänä, ei kuolleena. Musiikki, ohjelma ja ruokalajit, kaikki saattavat muistuttaa jotenkin vainajasta, tulkitsee Pajari.