Mitä teet, kun hirvi hyppää tielle? – Mielikuvaharjoittelu voi pelastaa henkesi

Ajoharjoittelu liukkaan kelin radalla on turvallinen tapa opetella liikenteen vaaratilanteita. Aika harva kuitenkaan ylläpitää taitojaan autokoulun jälkeen. Vaaratilanteissa Toimimista voi harjoitella mielessään vaikka ajon aikana.

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Autoilija harjoittelee liukkaan kelin ajoa ajoharjoitteluradalla.
Ennakoivan ajon kouluttaja Hannu Karhatsu kertoo tärkeimmät osatekijät liukkaalla ajamisessa.

Talviolosuhteissa ajaminen vaatii kuljettajalta keskittymiskykyä, tilannetajua ja kykyä hallita autonsa. Oulun seudun ajoharjoitteluradalla Jäälissä voi käydä testaamassa taitojaan ja toteamassa, että jäisellä tiellä auton hallitseminen on vaikeaa.

Ennakoivan ajon kouluttaja Hannu Karhatsu kertoo tärkeimmät osatekijät liukkaalla ajamisessa.

– Oikea tilannenopeus ja riittävä turvaväli. Kun ne on kunnossa, niin eiköhän sitä jotenkin pärjää.

Pienellä nopeuden muutoksella on iso vaikutus

Vauhti tappaa kaiken.

Hannu Karhatsu

Tilannenopeutta on helppo kokeilla radalla. Esteen väistäminen jäisellä radalla 40 tuntivauhdista onnistuu, mutta kun vauhtia on 45 km/h, törmäystä ei voi estää.

– Sen kun muistaisi liikenteessä, mitä vauhti tekee. Pienikin lisäys on paljon, Karhatsu tuumaa.

– Vauhti tappaa kaiken. Kyllä se kuljettaja on paljon vartijana.

Oikeassa elämässä este voisi olla iltahämärissä tielle hyppäävä hirvi.

Toiminta pitäisi saada selkäytimeen

Toiminnan pitäisi tulla selkäytimestä.

Hannu Karhatsu

Jos ennakoivasta ajotavasta huolimatta äkillinen tilanne tulee eteen, on tiedettävä, miten auto pysyy hallinnassa; painetaanko kytkin pohjaan, lisätäänkö kaasua, miten jarrutetaan tehokkaasti vai jarrutetaanko ollenkaan.

– Joka syksy pitää muistuttaa itseään olosuhteista ja toiminnasta, mitä voisi tehdä jos tapahtuu jotain. Toiminnan pitäisi tulla selkäytimestä.

Autokoulussa liukkaan kelin harjoittelua on kolme tuntia: yksi ensimmäisessä vaiheessa ja kaksi tuntia toisessa vaiheessa. Parhaiten oppi on mielessä heti ajoharjoittelun jälkeen.

Moni autoilija ei autokoulun jälkeen radalle kuitenkaan palaa.

– Sitähän voi vaikka ajaessa kuvitella yhtäkkisen vaaratilanteen ja miettiä, miten siinä tilanteessa oikein toimisi, Karhatsu neuvoo.