Tansaniassa valtapuolueen ehdokas julistettiin presidentinvaalien voittajaksi

Vaalilautakunta julisti alustavien tulosten perusteella CCM-puolueen John Magufulin Itä-Afrikan väkirikkaimman maan uudeksi presidentiksi. Opposition ehdokas Edward Lowassa ilmoitti, ettei hän tunnusta hävinneensä.

Ulkomaat
Ihmisiä jonottaa äänestyspaikalle.
Ihmisiä jonotti äänestyspaikalle Tansanian pääkaupungissa Dar es Salaamissa sunnuntaina 25. lokakuuta.Anthony Siame / EPA

Tansanian vaalilautakunta on julistanut valtapuolueen ehdokkaan John Magufulin viime sunnuntain presidentinvaalien voittajaksi.

Vaalilautakunnan mukaan CCM-puoluetta edustava Magufuli sai alustavien tulosten perusteella 58 prosenttia äänistä ja oppositiokoalition ehdokas, entinen pääministeri Edward Lowassa 40 prosenttia. Lopullisia tuloksia odotetaan myöhemmin torstaina.

Lowassa sanoi tuoreeltaan, ettei hän tunnusta hävinneensä ja syytti vaalilautakuntaa tulosten vääristelystä.

Tansania on Itä-Afrikan väkirikkain maa, ja vaaleissa oli yli 23 miljoonaa rekisteröityä äänestäjää.

Lähteet: AFP, Reuters