Kuopiossa asuntomurtojen sarja – poliisi pyytää ilmoituksia epäilyttävistä ovikellonsoitoista

Petosen ja Saaristokaupungin alueilla tehtiin saman illan aikana neljä asuntomurtoa. Poliisin mukaan tekotapa viittaa ulkomaalaisiin tekijöihin.

murto
Poliisin selkä
Heikki Ahonen / Yle

Kuopiossa murtauduttiin torstai-iltana kolmeen omakotitaloon ja yhteen kerrostaloasuntoon Saaristokaupungin ja Petosen asuinalueilla. Murtosaalis jäi ilmeisesti vähäiseksi. Asunnoista huomattiin kadonneen pieni määrä koruja ja käteistä.

Murrot tehtiin kello 19–22 välillä. Tekotapa viittaa komisario Ilpo Kortelaisen mukaan ulkomaalaisiin tekijöihin, mutta varmuutta asiasta ei ole.

– Tekijät ovat olleet ilmeisesti liikkeellä jalkaisin, mutta jossakinhan autonkin on pitänyt olla. Poliisi pyytää havaintoja ulkomaalaisin rekisterikilvin varustetusta autosta alueella. On tässä voinut tietysti olla kyseessä kotimainenkin tekijä, Kortelainen sanoo.

Kortelainen pyytää yleisöltä muutakin apua tapauksen selvittämiseksi.

– Ilmeisesti asuntoja on tarkkailtu ja ehkä soiteltu ovikelloa. Jos jollakulle on käynyt niin, että ovikelloa on soitettu ja siellä ei ole ollut ketään tai on sanottu, että väärä talo, niin pyydämme ilmoittamaan poliisille, Kortelainen sanoo.