Ruotsin Ikea-puukottaja tuomittiin elinkautiseen kahdesta murhasta

36-vuotias mies oli tunnustanut puukottaneensa Västeråsin Ikeassa 55-vuotiasta naista ja hänen 28-vuotiasta poikaansa.

Ulkomaat
Ikean tavaratalo Västeråsissa.
Ikean tavaratalo Västeråsissa.Peter Kruger / EPA

Västeråsin Ikeassa tapahtuneista puukotuksista syytetty 36-vuotias mies on tuomittu kahdesta murhasta elinkautiseen vankeuteen, ruotsalaismediat kertovat.

Ruotsin radion SR:n (siirryt toiseen palveluun)ja Dagens Nyheterin (siirryt toiseen palveluun) mukaan tuomittu määrättiin karkotettavaksi rangaistuksen suorittamisen jälkeen.

Tuomari Per Kjellsson sanoi Ruotsin radion mukaan, että tällä hetkellä miestä ei voitaisi karkottaa maahan, josta hän oli saapunut Ruotsiin. Päätös karkotuksesta kuitenkin tehtiin nyt, ja sen toimeenpanoa arvioidaan sitten, kun tuomittu on kärsinyt rangaistuksensa.

Tuomittu oli tunnustanut puukottaneensa kuoliaaksi 55-vuotiaan naisen ja hänen 28-vuotiaan poikansa. Hän kuitenkin kielsi aikoneensa tappaa heitä.

36-vuotias mies oli ennen tekoaan saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen Ruotsista.