1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kiertävä elokuvateatteri tuo uusimman Bondin pikkukyliin

Suomen vanhimman kiertävän elokuvateatterin yrittäjä Simo Alatalo esittää elokuvia pienillä paikkakunnilla puolen Suomen alueella. Digitaalisuus takaa sen, että maailmanensi-iltaelokuvat näkyvät vaikkapa Muhoksella samaan aikaan kuin isoissa kaupungeissa.

Kotimaan uutiset
Elukuvaprojetorin linssi.
Erno Selkosalmi / Yle

Iiläinen Simo Alatalo on kiertänyt pienillä paikkakunnilla näyttämässä elokuvia 21 vuotta. Työ kulkee suvussa, koska Alatalon eno aloitti kiertävän elokuvateatteritoiminnan vuonna 1951.

Digitaaliprojektoreiden ja kovalevyjen ansiosta maailmanensi-illat nähdään yhtä nopeasti paikkakunnasta riippumatta. Alatalo kiertää näyttämässä elokuvia Keski-Pohjanmaalta Lapin Savukoskelle saakka.

Digin ansiosta uusin Bond-elokuva, 007 Spectre, nähdään ensi-illassa Muhoksella samaan aikaan kuin muuallakin maailmalla.

Alatalo luottaa edelleen kiertävään elokuvatoimintaan.

– Kävijämäärä on kasvussa. Kun tästä lamasta puhutaan, niin elokuvissakäynneissä se on meille plussaa. Elokuvalipun hinta ei päätä huumaa. Paras palaute on iloiset ilmeet elokuvan päätyttyä. Se saa jaksamaan tätä varsin raskasta ammattia, kertoo Alatalo.

Digitekniikka painaa kymmeniä kiloja

35-milliset filmirullat ovat jo historiaa. Nykyään elokuvat ladataan netistä kovalevylle. Tämä kaikki on kevyttä verrattuna elokuvalaitteiden valmisteluun esiintymiskuntoon.

– Kovalevy laitetaan serveriin, joka painaa yli 40 kiloa. Digitykkikin painaa 55 kiloa. Siihen kun lisätään vileä äänentoiston eli kymmenen kiloa per kaiutin, niin nokkakärryt ovat tulleet tutuksi, virnistää Alatalo.

Digitaalisuuden myötä toiminta on laajentunut

Alatalon nuorin poika on liittynyt yrityksen toimintaan mukaan, joten elokuvia voidaan näyttää kahdella paikkakunnalla samaan aikaan. Yhden illan aikana näytetään kolme elokuvaa. Parhaiten vetävät Alatalon mukaan lastenelokuvat.

– Jos valita saisi, niin uusi kotimainen lastenelokuva olisi parasta mitä esittää. Lastenelokuvat ovat yleensäkin suosittuja ja tämän syksyn hitti oli uusin Kätyrit-elokuva. Sitä käytiin katsomassa todella hyvin, kertoo Alatalo.

Puheille elokuvissakäynnin vähenemisestä Alatalo viittaa kinttaalla.

– Aina on riittänyt katsojia, jos vain on hyviä elokuvia. Kiirettä pitää, ainakin tällä hetkellä, toteaa Alatalo.

Lue seuraavaksi