Veneestä kelkkaan – Sää ei hidasta vapaaehtoisten meripelastajien harjoittelua

Meripelastusseurat jatkavat pelastusharjoittelua myös veneilykauden jälkeen ja pimeyden keskellä. Kun meri lopulta jäätyy, pinta-alukset vaihtuvat moottorikelkkoihin.

moottorikelkkailu
Kylmästä vedestä pelastuslautalle kiipeäminen on yllättävän vaikeaa, vaikka päällä olisi oikea pelastautumispuku.
Kylmästä vedestä pelastuslautalle kiipeäminen on yllättävän vaikeaa, vaikka päällä olisi oikea pelastautumispuku. Videolla haastatellaan harjoituksen johtaja Timo Lämsää Kiviniemen meripelastusyhdistyksestä.

Oulun pohjoispuolella toimiva Kiviniemen Meripelastusseura harjoittelee edelleen joka viikko Haukiputaan Kellon rannikkovesillä.

Torstai-iltana pelastautumisharjoitukseen osallistui toistakymmentä paikallista vapaaehtoista. Sää oli lähes tyyni, mutta pakkasta oli jo muutama aste. Siksi kaikki märät pinnat jäätyivät helposti liukkaiksi.

Harjoituksen aiheena oli pelastautuminen ylösalaisin kääntyneelle pelastuslautalle. Tämä on taito, joka puuttui valitettavan monilta uhrilta autolautta Estonian suuronnettomuudessa syksyllä 1994.

Harjoituksen johtaja Timo Lämsä Kiviniemen Meripelastusyhdistyksestä kertoo, että erilaisten pelastustilanteiden harjoittelussa pidetään taukoa vain jouluviikolla.

– Vedessä harjoitellaan niin kauan kun on sulaa. Sen jälkeen siirrytään ihan luontevasti kelkkailukauteen, eli aloitetaan kelkkapäivystys.