Puolustusvoimien komentajan palkka: Runsaat 150 000 euroa ja edut päälle

Kesken viime vuoden Puolustusvoimien komentajana aloittanut Jarmo Lindberg tienasi 139 000 euroa. Eläkkeelle jääneen Ari Puheloisen ansiot nousivat viime vuonna 200 000 euroon.

Kotimaa
Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg.
Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg.Markku Ulander / Lehtikuva

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg sai 139 000 euroa ansiotuloa vuonna 2014.

Lindberg aloitti komentajana vasta viime vuoden elokuussa, joten palkka jäi alemmaksi kuin kokovuotisella komentajalla. Vuoden 2014 alkupuolen Lindberg työskenteli Puolustusvoimien sotatalouspäällikkönä.

Edellinen komentaja, viime vuoden heinäkuussa eläkkeelle jäänyt Ari Puheloinen keräsi yli 198 000 euron ansiotulot. Puheloinen on eläkkeelle jäämisensä jälkeen muun muassa toiminut kahden merkittävän suomalaisyhtiön hallituksessa. Hän istuu sekä metsäyhtiö UPM:n että kiinteistötekniikkaan ja teollisuuden palveluihin keskittyvän Caverion-yhtiön hallituksissa.

Puolustusvoimien komentajan virka on nykyään määräaikainen ja kestää viisi vuotta. Puheloinen oli ensimmäinen määräaikainen komentaja.

Puolustusvoimien komentajan peruspalkka on runsaat 13 000 euroa kuukaudessa eli lähes 160 000 euroa vuodessa. Lisäksi komentaja saa veronalaisina luontaisetuina vuokratukea, virka-autoedun ja puhelinedun.

Rajavartiolaitoksen päällikön palkka 125 000 euroa

Rajavartiolaitoksen päällikkö Jaakko Kaukanen tienasi viime vuonna yhteensä 127 000 euroa. Ansiotulon osuus tästä oli yli 125 000 euroa.

Kansainvälisissä tehtävissä työskennellyt tullin pääjohtaja Antti Hartikainen oli Suomessa vain osan vuodesta. Hänen verotettavat ansiotulonsa jäivät 16 000 euroon.