Lemminkäinen rakentaa Jynkän ja Karttulan koulut

Kuopion kaupunki käynnistää Jynkän ja Karttulan koulujen rakentamisen vielä tämän vuoden aikana. Koulut rakentaa elinkaarimallilla Lemminkäinen.

Karttula, Kuopio
Kaivinkone purkaa Jynkän vanhaa koulua.
Keijo Salokangas / Yle

Kuopion kaupunki käynnistää Jynkän ja Karttulan koulujen rakentamisen tämän vuoden aikana. Koulut rakennetaan elinkaarimallilla, koska se on arvioitu vertailussa kustannuksiltaan ja riskeiltään edullisemmaksi kuin kaupungin omana rakennushankkeena.

Koulujen rakentajaksi kaupunginhallitus on valinnut Lemminkäinen Talo Oy:n, joka on tehnyt kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen. Koulut toteutetaan Kiinteistö Oy Kuopion koulutilojen omistukseen. Hankkeiden rahoituksesta vastaa kiinteistöyhtiö, jolle kaupunki myöntää enintään runsaan 27 miljoonan euron takaukset. Laina-aika on enintään 25 vuotta.

Kuopion kaupunginhallituksen päätös menee vielä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi joulukuussa. Päätöksen ei kuitenkaan odoteta enää muuttuvan, sillä valtuusto valtuutti maaliskuussa Kuopion Tilakeskuksen käynnistämään Jynkän koulun ja Karttulan koulukeskuksen elinkaarihankkeen hankintaprosessin. Samalla se päätti että hankinta tuodaan kilpailutuksen jälkeen kaupunginvaltuuston päätettäväksi.