Huumeiden käyttöä kitketään täsmätiedolla: "Nuori voi ajatella, että kannabis ei ole mitään"

Viime vuonna huumekuolemia ja jättimäisen lääketakavarikon kokenut Ylivieska jakaa nyt huumetietoisuutta alueen asukkaille. Kaupungissa on liikkunut viime aikoina myös kannabista, mistä järjestetään tiistaina vanhemmille ja opiskelijoille luento.

Kotimaa
Lasinen kannabispiippu, jota pitelee naisen käsi.
Mika Kanerva

Koko koulu kasvattaa -työryhmä sai idean Kannabis ilmiönä -luennosta jo aiemmin, mutta pari viikkoa sitten kantautuneet tiedot Pietarsaaresta vahvistivat tilaisuuden tärkeyttä.

– Pietarsaaressa huumeiden käyttö vaikuttaa lisääntyneen. Ylivieskan huumerikosten määrästä kuultaneen illan tilaisuudessa, kertoo työryhmän puheenjohtaja Seija Pulli-Marjakangas.

Viime vuonna poliisi teki Ylivieskan seudulla kaikkien aikojen lääketakavarikon. Lääkeaineiden lisäksi alueella on liikkunut kannabiksen ohella myös amfetamiinia.

Kovien huumeiden vaaroista Ylivieskassa on luennoitu aiemminkin, nyt koettiin tärkeäksi kannabis.

– Nuori voi ajatella, että kannabis ei ole paljon mitään. Mutta joillekin sähkötupakkakin voi olla väylä huumeisiin, kertoo Pulli-Marjakangas.

Tiistai-illan luentoon Jokirannan koululle on tullut jo ennakkoilmoittautuneita. Luennolle pääsee myös suoraan, ilman erillistä ilmoittautumista.

Nuori voi ajatella, että kannabis ei ole paljon mitään. Mutta joillekin sähkötupakkakin voi olla väylä huumeisiin.

Seija Pulli-Marjakangas, puheenjohtaja

Huumeluennot eivät ole pelkästään ammattilaisille, vaan kaikille. Niihin toivotaan runsaasti sekä nuorten vanhempia, mutta myös opiskelijoiden ja lasten parissa työskenteleviä.

– Tässä annetaan myös eväitä tunnistaa käytön merkkejä.

Koko kaupunki kasvattaa -toiminnalla on Ylivieskassa pitkät perinteet. Se alkoi jo vuonna 1998.

Työryhmä on moniammatillinen. Kaupungilta mukana on nuoriso-, koulu-, kirjasto-, liikunta- ja kulttuuritoimi sekä musiikki- ja kansalaisopisto. Lisäksi toiminnassa on Ylivieskan seurakunta, poliisi sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallio.

Tällä viikolla koko maassa vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa.