Susilla ei ole sijaa ennustettavassa ja turvallisessa nykymaailmassa – tilanne voi muuttua tulevaisuudessa

Suomalaiset ovat eläneet kautta aikain yhdessä susien kanssa, mutta nykyisin susiin liittyy paljon eripuraa. Ristiriidat kumpuavat historiasta, arvioi kuhmolainen biologi ja tietokirjailija Mervi Laaksonen.

luonto
susi silmät
Yle

Sudet metsästettiin Suomessa 1900-luvun alkupuolella niin vähiin, että kokemus susien kanssa elämisestä on kadonnut. 1900-luvun puolivälin jälkeen susia alkoi olla taas enemmän ja laji rauhoitettiin.

– Vaikka susi rauhoitettiin, on niitä aina metsästetty. Vasta EU:hun liittyminen mahdollisti sudelle sellaiset olosuhteet, että se pääsi runsastumaan, sillä direktiivit rajoittivat metsästystä.

– Se johti ristiriitoihin, koska kun susi ja metsästyskoira kohtasivat, niin se ei aina johtanut hyvään lopputulokseen, vaan sudet tappoivat ja tappavat metsästyskoiria edelleen.

Suomessa oli totuttu myös siihen, että kotieläimet voivat laiduntaa vapaasti, koska pedot olivat vähissä eivätkä vahingot olleet suuria. Runsastuneet kannat ja metsästyksen rajoittaminen loivat otolliset olosuhteet ristiriidoille, kertoo Laaksonen.

– Aikaisemmin esimerkiksi poronhoitoalueella ei tarvittu lupaa, jos vahinkoa aiheuttanut susi haluttiin ampua, kunhan se tapahtui lisääntymisajan ulkopuolella. Sitten ryhdyttiin vaatimaan papereita ja lupia niin, että vahinkoon ei voitu reagoida heti. Ihmiset kokivat, että maaseudun perinteisiä elämäntapoja rajoitetaan ylhäältä päin ja kaupungeista – sieltä missä valta sijaitsee.

Pedon arvaamattomuus pelottaa

Laaksosen mukaan susia pelätään muun muassa sen takia, että emme pysty hallitsemaan niiden käyttäytymistä. Elämme kuitenkin maailmassa, josta on tehty hyvin ennustettava ja turvallinen.

Vasta EU:hun liittyminen mahdollisti sudelle sellaiset olosuhteet, että se pääsi runsastumaan, sillä direktiivit rajoittivat metsästystä.

Mervi Laaksonen

– Pelot eivät välttämättä ole niin suuria kuin annetaan ymmärtää. Ihmiset käyvät silti metsässä marjassa ja retkeilemässä. Tietysti on niitä, jotka eivät uskalla mennä marjametsään, mutta ehkä he ovat kuitenkin vähemmistössä, Laaksonen pohtii.

– Ihmiset ovat sopeutuneet siihen, että jos puolukkapaikallani ruokailee karhu, niin jätän menemättä sinne ja käyn marjassa jossain muualla, hän lisää.

Susiin suhtaudutaan pohjoisessa ja etelässä eri tavoin

Mervi Laaksonen asuu Kuhmossa, Suomen tiheimmällä susialueella. Hänen mukaansa susiin suhtaudutaan Pohjois-Suomessa eri tavalla kuin Etelä-Suomessa. Kainuussa keskustelua määrittää hyvin pitkälle se, että maakunnassa on paljon metsästäjiä ja metsästyskoiria.

Etelässä ei ole samanlaista eräkulttuuria, vaan siellä esille nousevat kysymykset koskevat esimerkiksi pihaan tulevia susia.

– Usein ajatellaan, että susi pakkautuu pihoihin, mutta tosiasiassa se pyrkii välttämään liikkumista pihoissa. Ihmiset ajattelevat helposti, että susi on kesyyntynyt tai siinä on jotain vikaa, jos se tulee pihaan, vaikka se olisi ihan normaali yksilö.

– Susi liikkuu reviirillään ja etsii ravintoa, se on luonnollista suden käyttäytymistä.

Tietysti on niitä, jotka eivät uskalla mennä marjametsään, mutta ehkä he ovat kuitenkin vähemmistössä.

Mervi Laaksonen

Laaksosen mukaan usein kuvitellaan, että vain Suomi on poikkeuksellinen maa, koska sudet asuvat niin lähellä ihmisasutusta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan susia on monissa Euroopan maissa huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

Laaksonen uskoo, että aika tekee myös Suomessa tehtävänsä ja keskustelu susista muuttaa muotoaan.

– Ihmiset muuttuvat, sukupolvet vaihtuvat. Minä luulen, että tulevaisuuden sukupolville tämä asia ei ole ollenkaan sellainen kipuilukysymys niin kuin se on ollut nykypäivän keski-ikäisille ja vähän vanhemmille ihmisille. Nuoremmat ovat jo eläneet nuoruutensa siinä maailmassa, jossa on susia.

– He ovat myös tottuneet siihen, että ne pitää tietyissä asioissa ottaa vain huomioon, että ei voi enää toimia samalla tavalla ja laskea koiraansa ulos illalla samalla tavalla. Silloin se lakkaa olemasta sellainen suurta haloota herättävä asia, pohtii Mervi Laaksonen.