Sari Helin: Älypuhelin tuli ja kansan äly katosi

7-vuotiaalla voi olla jo tekstariniska eli rangan virheasento tuntikausien päivittäisestä älypuhelinselailusta. Puhelimen kilahdus katkaisee aikuisellakin kaikki toimet, eikä siitä voi irrottaa silmiään edes vessassa. Älypuhelin on kuin piru – kun olet yhden merkin valinnut, siitä irtoaminen on vielä hankalampaa kuin seinähullusta ex-puolisosta, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.

Sari Helin
Sari Helin.
Liisa Valonen

Se oli kuin herätysjuhla. Yhdessä yössä jokaisen kädessä oli puoliksi puraistulla hedelmällä koristettu älypuhelin. Me kirmasimme älypuhelinansaan ja samaan kuoppaan kaadoimme myös surutta kaikki valokuvamme ja elämämme muut käänteet puolituttujen tykättäviksi. Pilvipalvelut olivat pilveä tavalliselle kansalle, niin ihanaa älypuhelinjuhlaa, ettei paremmasta väliä.

Älypuhelinten näprääminen alkoi ylittää kaiken muun sosiaalisen toiminnan. Me näpräsimme värkkejämme häissä ja hautajaisissa ja aloimme jakaa tunteitamme älypuhelimen kautta synnytyksen tai kuoleman hetkistä. Jos menimme kylään, seurustelu loppui aina juuri siihen kohtaan, jossa älylaite kilkatti. Hei, joku näköjään tykkää mun naamasta, kun otin siitä kuvan vain vähän poskia lommottaen!

Samalla kun älymme siirtyikäteen, tulimme kipeiksi. Sormet ja ranteet alkoivat kipeytyä liiasta älyn käyttämisestä ja niskat alkoivat mennä virheasentoon monen tunnin kestävistä luonnottomista asennoista, joissa pää kenotti alas kohti käsiälyä. Tekstariniskaoireista kärsivät nyt jo yhä nuoremmat, jopa pienet lapset. Koska älypuhelin on meille aamun ensimmäinen ja illan viimeinen kontakti, sen kelmeä valo tekee meistä myös huonosti nukkuvia.

Älypuhelinihminen ei ole koskaan jouten, koska hän on puhelimella kakallakin. 

Lapset saavat kärsiä älypuhelimista monella muullakin tavalla. Lapsista on tullut entistä levottomampia ja arvioiden mukaan tämä johtuu myös siitä, etteivät he saa tarpeeksi kontaktia vanhemmiltaan. Vanhemman huomion riistää älylaite tai ainakin televisio sen sijaan, että vanhemmat kuuntelisivat, mitä lapsella on asiaa. Kun meidän vanhempien äly on vajonnut aivoista tiehensä, lapset korjaavat sadon. Joudun itse muistuttamaan ruokapöydässä ensin itseäni siitä, etten vastaa puhelimen kilkatuksiin yhteisen ruokahetken aikana ja vasta sen jälkeen muistutan samasta asiasta lapsiani.

Ja koska kyseessä on siunattu älypuhelin, me annamme sille kaiken anteeksi. Älypuhelimet ovat keskimäärin huonoa laatua, ne menevät todella nopeasti rikki, niiden korjaaminen on kallista ja työlästä, mutta siitä viis. Ainoa, joka tässä pelissä on ollut oikeasti älykäs, on älylaitteen valmistaja, joka on keksinyt tavan pakkositoa keinoälyä hamuava kansa samaan puhelinmerkkiin.

Älypuhelimen älyä heikentävä vaikutus ei ole vitsi. Ihmisellä on taipumus saada ideoita silloin, kun hän on joutilas ja kyllästynyt. Älypuhelinihminen ei ole koskaan jouten, koska hän on puhelimella kakallakin.

Älypuhelinaika on myös rauhattomuuden aikaa. Kun me elämme elämäämme käsiälyn kautta, me emme ole tässä hetkessä vaan kaikissa mahdollissa ulottuvuuksissa yhtä aikaa. Me haluamme tulla nähdyiksi muille älylaitteidemme kautta ja pelkäämme, että jonain päivänä kukaan ei näekään meitä. Samalla käsiälymme hoitaa myös muistimme tehtävää: se herättää, se muistuttaa palaverista, se paimentaa rahat, kirjaa sisään lennoille ja ohjaa perille. On mielenkiintoista nähdä, millainen vanhuus odottaa meitä älypuhelinaikuisia, joiden ei tarvitse muistaa edes omaa puhelinnumeroaan.

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja