Juoksutapahtuman osallistuja katkoi jalkansa – haastaa Niken oikeuteen

Naisen mukaan kenkäyhtiö Niken järjestämä maastojuoksutapahtuma oli liian vaarallinen.

Ulkomaat
Indonesialainen mies kävelee Niken valaistun logon ohi kauppakeskuksessa.
Suuryritys Nike on joutunut taipumaan palkkarästien maksamiseen.Mast Irham / EPA

Yhdysvaltalainen pitkänmatkanjuoksija ja juoksuvalmentaja vaatii kenkäyhtiö Nikeltä 1,3 miljoonaa dollaria (1,1 miljoonaa euroa) kaaduttuaan Niken järjestämässä juoksutapahtumassa.

Unelmajuoksuksi nimetty Nike Inc ”dream run” järjestettiin Islannissa marraskuussa 2013. Maastojuoksutapahtumaan osallistunut nainen sanoo kaatuneensa, ja tästä johtuen hänen nilkkansa meni sijoiltaan ja hänen säärensä murtui. Naisen mukaan matkan toinen osuus taitettiin hämärässä lumisella ja jäisellä polulla.

Niken maastojuoksutapahtuma oli osin yleisön kanssa suunniteltu. Kenkäjätti keräsi Facebookissa juoksijoiden toiveita unelmajuoksupaikasta. Niken mainoksen mukaan 34 kilometrin juoksu kilpailtaisiin jäätiköiden, mustien hiekkarantojen ja tulivuorinäkymien ympärillä.

Oikeuden mukaan matkojen viivästymisen takia juoksutapahtuman alku myöhästyi, joten kilpailijat joutuivat juoksemaan vaikeassa maastossa. Nainen sanoo, että loukkaantumisensa takia hän on joutunut käymään useissa leikkauksissa ja hänen elämänilonsa on kärsinyt.

Nike ei ole tuoreeltaan kommentoinut tapausta.

Lähteet: Reuters