Hyppää sisältöön

Kerrostalokyttääjän unelma? – MIT:n kehittämä laite näkee ihmiset seinän läpi

RF Capture -niminen laite pystyy tunnistamaan eri ihmiset seinän läpi ja seuraamaan heidän liikeitään. Tutkijoiden mukaan teknologialla on useita käyttötarkoituksia eri aloilla.

Kuvakaappaus MIT:n nettisivuilta. Kuva: Computer Science and Artificial Intelligence Lab / MIT

Yhdysvalloissa Massachusetts Institute of Technologyn eli MIT:n teknillisen korkeakoulun tutkijat ovat kehittäneet langattomaan teknologiaan perustuvan laitteen (siirryt toiseen palveluun), joka havaitsee ihmiset seinien läpi.

RF Capture -niminen laite pystyy muun muassa näkemään seinän takana olevan ihmisen ja seuraamaan hänen liikkeitään. Tutkijat arvioivat, että tunnistin pystyy näkemään useiden seinien läpi noin 12 metrin etäisyydelle, kertoo The Washington Post (siirryt toiseen palveluun) -lehti.

Tunnistin toimii siten, että se lähettää radiosignaaleja seinän läpi ja muodostaa ihmishahmon laitteen ruudulle analysoimalla signaalien heijastuksia.

Ihmisillä yksilöllinen siluetti

Laite pystyy erottamaan ihmiset toisistaan luomalla henkilöstä yksilöllisen "siluettisormenjäljen", joka perustuu esimerkiksi hänen pituuteensa ja vartalon muotoonsa. RF Capture erotti testeissä 15 ihmistä toisistaan lähes 90 prosentin tarkkuudella.

Tutkijoiden mukaan tällä teknologialla voi olla suuria vaikutuksia moniin elämänaloihin peli- ja elokuvateollisuudesta pelastustoimeen ja vanhustenhoitoon.

Palomiehet voisivat RF Capturen avulla etsiä eläviä ihmisiä palavasta talosta tai romahtaneen rakennuksen raunioista. Poliisit puolestaan pystyisivät selvittämään rakennuksessa olevien rikollisten lukumäärän ja seuraamaan heidän liikkeitään.

Sovelluksia viihdeteollisuuteen ja älykoteihin

Laitteen kehittyneempi versio voitaisiin yhdistää tietokonepelin käyttöliittymään, jolloin pelaaja voisi ohjata peliä esimerkiksi käsien liikkeillä. Elokuvan teossa laite voisi tallentaa näyttelijän liikkeitä digitaaliseen muotoon ilman päälle puettavia antureita.

RF Capturen liikkeentunnistusteknologiaa pystyttäisiin myös hyödyntämään älykodeissa. Tutkijat kehittävät laitteesta versioita, joka soittaisi hätänumeroon silloin, kun se havaitsee perheenjäsenen menettäneen tajuntansa, kertoo MIT:n professori Dina Katabi.

– Sitä voisi käyttää myös valojen ja television ohjaamiseen. Laite voisi myös säätää talon lämmitystä tarkkailemalla, missä osassa taloa olet, Katabi kuvailee.

Tutkijat myöntävät, että RF Capturella on huolestuttavia vaikutuksia ihmisten yksityisyyteen. He aikovat huomioida nämä huolenaiheet jatkaessaan teknologian kehittämistä, The Washington Post kertoo.