Entä jos kiusaaja pakotettaisiinkin vaihtamaan koulua?

Vaikeimmissa tapauksissa koulukiusaaminen loppuu vasta, kun kiusattu vaihtaa koulua tai siirtyy kotiopetukseen. Tutkijatohtori Niina Mäntylän mukaan perusopetuslaki mahdollistaisi kuitenkin sen, että kiusatun sijaan kiusaaja siirrettäisiinkin toiseen kouluun.

Kotimaa
Nuori seisoo portaiden edustalla.
Tiina Jutila / Yle

Tutkijatohtori Niina Mäntylä Vaasan yliopiston julkisoikeuden yksiköstä sanoo, että Suomessa ei ole vielä kovin paljon keskusteltu siitä vaihtoehdosta, että vaikeissa koulukiusaamistapauksissa kiusaaja vaihtaisi koulua.

– Perusopetuslaki antaisi tähän mahdollisuuden. Opetukseen liittyvästä perustellusta syystä oppilaan opetuspaikkaa voidaan vaihtaa, toteaa Mäntylä.

Nykyisin on tyypillistä, että vaikeissa tapauksissa kiusattu joutuu lähtemään. Ratkaisua tilanteeseen haetaan joko niin, että kiusaamisen uhriksi joutunut siirtyy kotiopetukseen tai vaihtaa koulua. Mäntylän mukaan tämän ei kuitenkaan saisi olla mikään normaali käytäntö.

Ruotsista mallia?

Niina Mäntylä arvioi, että nykyisen oikeusjärjestelmän keinot ovat aika tehottomia koulukiusaamisessa. Kiusaamisen kitkemiseen tarvittaisiin uusia keinoja ja hän toivoo, että myös kiusaajan siirtämistä toiseen kouluun alettaisiin vakavasti pohtia yhtenä vaihtoehtona.

Niina Mäntylä
Niina Mäntylä

– Ruotsissa lakiin on kirjoitettu, että jos oppilaiden turvallisuus on vaarantunut, voidaan oppilas siirtää toiseen kouluun.

Ruotsissa on käytössä myös määräaikainen ryhmän tai koulun vaihto.

– Oppilas voidaan siirtää kahdeksi viikoksi toiseen opetusryhmään tai kouluun. Kahden viikon jälkeen siirtoa voidaan vielä jatkaa ja näin rauhoittaa tilannetta, toteaa Mäntylä.

Suomessa perusopetuslaki antaa mahdollisuuden oppilaan määräaikaiseen erottamiseen. Mäntylän mukaan tilapäinen siirto toiseen kouluun voisi olla kiusaamistapauksissa toimivampi malli, koska kynnys erottamiseen on korkea.

Tutkijatohtori Niina Mäntylä on ollut hankejohtajana KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittamassa Vaasan yliopiston tutkimuksessa Pelastakaa koulukiusattu! (siirryt toiseen palveluun)