Volkswagenin osake syöksyyn uusien päästöepäselvyyksien jälkeen

Tuoreimmat tiedot koskevat myös bensiinimoottoreita. Aiemmin yhtiö on myöntänyt huijanneensa dieselautojen päästötesteissä.

Ulkomaat
Yhtiön logo heijastuu vesilätäköstä Volkswagenin tehtaan parkkipaikalla Wolfsburgissa.
Julian Stratenschulte / EPA

Saksalaisen autovalmistaja Volkswagenin osake on pudonnut tänään keskiviikkona Frankfurtin pörssissä. Aamulla osake oli yli kymmenen prosentin pudotuksessa.

Volkswagen kertoi eilen tiistaina löytäneensä sisäisessä tutkinnassaan epäjohdonmukaisuuksia 800 000 auton hiilidioksidipäästöissä. Asia koskee myös bensiinimoottoreita. Aiemmin yhtiö myönsi asentaneensa yli 11 miljoonaan dieselautoon ohjelmiston, jolla se pystyi huijaamaan päästötesteissä Yhdysvalloissa.

Volkswagen on menettänyt yli kolmanneksen arvostaan syyskuussa julkisuuteen tulleen päästöskandaalin takia. Tuoreimpien tietojen 800 000 auton epäselvyyksistä arvioidaan maksavan yhtiölle pari miljardia euroa.

Lähteet: Reuters, AFP, AP