Näsilinnan remontti palkittiin vuoden rakennustekona Tampereella

Näsinkallion laella sijaitsevan Milavidan kunnostus on saanut Tampereen tämänvuotisen Hyvän rakentamisen palkinnon. Rapistumaan päässeen Näsilinnan peruskorjausta arvostetaan kulttuuritekona.

kulttuuri
Näsilinna ulkoa.
Petri Aaltonen / Yle

Tampereen historiaan ja kaupunkikuvaan olennaisesti kuuluvan Näsilinnan remontti on saanut vuoden 2015 Hyvän rakentamisen palkinnon. Tampereen yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto piti arvorakennuksen onnistunutta toteutusta kulttuuritekona.

Perustelujen mukaan Näsilinnan kunnostus on kulttuuriteko ja erityisen tärkeä rakennuksen keskeisen sijainnin ja poikkeuksellisen arkkitehtuurin vuoksi. Kunnostus on tehty pieteetillä vanhaa kunnioittaen.

Yle / Jukka Töyli
Huone Milavidassa

Näsilinna on Tampereen historian ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä rakennus. Se rakennettiin Peter von Nottbeckin yksityispalatsiksi vuonna 1898, mutta siirtyi kaupungin omistukseen jo 1905. Valmistuttuaan se hallitsi Tammerkosken yläjuoksun maisemaa. Myöhemmin sankka Näsinpuiston puusto on vähentänyt sen kaupunkikuvallista merkitystä muun muassa Näsilinnankadun päätteenä.

Rakennukseen liittyy paljon kulttuurihistoriaa – jopa dramatiikkaa sen varhaisvaiheissa ja sisällissodan melskeissä. Rakennus on muun muassa toiminut Hämeen museona vuoteen 1998.

Palkinto kannustaa hyvään rakentamiseen

Ympäristölautakunta perusti Hyvän rakentamisen palkinnon vuonna 1994. Se on tarkoitettu kannustamaan suunnittelijoita ja toteuttajia hyvään rakentamiseen. Ehdokkaat valitaan vuoden aikana valmistuneista kohteista.

Näsilinnan korjauksesta palkittiin kunnostuksen rakennuttaja Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, pääsuunnittelijana Arkkitehdit A3, konservoinnin konsulttina arkkitehti Seija Hirvikallio ja pääurakoitsijana VRP Rakennuspalvelut Oy.