Ruotsi pyytää EU:ta jakamaan pakolaistaakkaansa: "Kohtuuttoman suuri vastuu"

Ruotsin maahanmuuttovirasto arvioi, että maahan saapuu tänä vuonna 190 000 turvapaikanhakijaa.

turvapaikanhakijat
Ruotsin pääministerin mielestä maa kantaa kohtuuttoman suurta pakolaistaakkaa.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin mielestä maa kantaa kohtuuttoman suurta pakolaistaakkaa. Ruotsin hallitus pyytää EU-komissiota sijoittamaan osan turvapaikanhakijoista muihin EU-maihin.Wolfgang Kumm / EPA

Ruotsin hallitus pyytää Euroopan unionilta apua pakolaistaakkansa jakamiseen. Hallitus tekee virallisen päätöksen avunpyynnöstä huomenna torstaina, kertoo uutistoimisto TT. Ruotsi haluaa, että maahan saapuvia turvapaikanhakijoita sijoitetaan muihin EU-maihin.

– Ruotsi on pitkään kantanut kohtuuttoman suurta vastuuta muihin EU-maihin verrattuna, ja meidän tilanteemme on nyt erittäin kireä. Muiden maiden on aika kantaa vastuunsa, ja siksi hallitus vaatii pakolaisen siirtämistä Ruotsista muihin maihin, sanoo pääministeri Stefan Löfven kirjallisessa lausunnossa TT:lle.

Ruotsin maahanmuuttovirasto arvioi, että maahan saapuu tänä vuonna 190 000 turvapaikanhakijaa.

EU on sopinut, että 160 000 turvapaikanhakijaa siirretään ennen kaikkea Italiasta ja Kreikasta muihin EU-maihin. Alun perin lukuun sisältyi 56 000 turvapaikanhakijan siirtäminen Unkarista, mutta Unkari ei ole halunnut osaksi siirtojärjestelmää. Siksi muut maat voivat nyt hakea helpotusta pakolaistilanteeseensa "Unkarin kiintiöstä".

Ruotsin hallitus ei aio ilmoittaa, kuinka monta turvapaikanhakijaa se haluaa siirtää muihin EU-maihin. Pyynnön käsittelee EU-komissio, mutta asia noussee esille myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin Tukholman-vierailulla tänään keskiviikkona.

Pyyntö turvapaikanhakijoiden siirtämisestä Ruotsista on osa hallituksen ja porvariopposition keskinäistä pakolaissopimusta. Sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue, maltillinen kokoomus, kansanpuolue, kristillisdemokraatit ja keskustapuolue pääsivät yhteisymmärrykseen pakolaisista kaksi viikkoa sitten.