Lahdessa valmistuu viisi kilometriä palkkeja uuteen lastensairaalaan

Peikko Finland on saanut merkittävän tilauksen runkojärjestelmästä Meilahden uuteen lastensairaalaan. Lahdesta sairaalatyömaalle toimitetaan muun muassa useita kilometrejä palkkeja ja muita teräsrakenteita.

talous
Äiti pitelee lapsen kättä.
Tulevan lastensairaalan runko tehdään lahtelaisin voimin. Henrietta Hassinen / Yle

Muun muassa betonirakenteiden liitososia ja rakennusten runkojärjestelmiä valmistava Peikko Finland on saanut ison tilauksen toimituksista Helsingin Meilahteen rakennettavaan uuteen lastensairaalaan.

Lahtelainen Peikko Finland toimittaa sairaalaa varten palkkeja liki viiden kilometrin verran. Toimistus sisältää myös liittopilareita ja muita teräsrakenteita yli 500 tonnin edestä.

Tilaus tuo työtä Peikon Lahden tehtaalle ensi kesään saakka. Tuotannossa Peikolla on Lahdessa töissä noin 150 henkilöä.

Yhtiö investoi neljä miljoonaa euroa palkkituotantoon ja pääkonttorin laajentamiseen.

Lastensairaalan Meilahteen rakentaa SRV Rakennus.