Maata kiertävät nenäsohvat ovat pohjalaista tekoa

Koska pyyntöjä tulee paljon, joutuvat yritykset harkitsemaan avustuskohteensa tarkoin. Pohjanmaan Kalusteen toimitusjohtajan Harri Pakan sydän heltyy herkimmin, kun kohteena ovat lapset. Nenäpäivä sopiikin kurikkalaisyrityksen brändiin kuin nenä päähän.

Kotimaa
nenäsohvalla esiintyjiä

Pohjanmaan Kaluste on lahjoittanut tänä vuonna Nenäpäivä-keräykselle 19 punaista sohvaa. Nenäsohvat seikkailevat kampanjan ajan lokakuun puolivälistä marraskuun puoliväliin paikallistapahtumissa ympäri Suomen.

Toimitusjohtaja Harri Pakan mukaan Nenäsohva on Pohjanmaan Kalusteen vakiomallistoa, kokonaan kotimaassa valmistettu ja nenäpäivänpunaisella verhoiltu.

– Tänä päivänä sohvan kuin sohvan saa minkä värisenä tahansa, sanoo Pakka ja lupaa asiakkaalle vaikka "hehtokeltaasen vihriän" sohvan, jos sellainen silmää miellyttää.

Lasten asialla

Pohjanmaan Kaluste lähti tukemaan Nenäpäivää, koska Harri Pakan mukaan keräyskohde, kehitysmaiden lapset, on tärkeä.

– Kun itselläni on pieniä lapsia, lapset ovat lähellä sydäntä. Urheilusponsoroinnissakin meillä etusijalla on lasten harrastaminen, kertoo Pakka.

Pakka pitää myös tärkeänä sitä, että apu viedään avuntarvitsijoiden luo ja kehitysmaiden lapsia autetaan siellä, missä he elävät ja missä on heidän kotinsa.

– Avustuspyyntöjä tulee vähintään joka toinen päivä. On pakko harkita tarkoin, mihin avustuskampanjoihin lähdetään mukaan. Täytyy myös tietää, että mukanaolon vaikutus yrityksen brändiin on positiivinen.

Pohjanmaan Kalusteen kumppanina on Isku, joka lahjoittaa kampanjan ajan Pohjanmaan Kalusteen tuotteiden myynnistä osan keräykseen.