Haiseva yllätys peitti auton Lahdessa – "näky oli uskomaton"

Lahtelaisnainen yllättyi pahanpäiväisesti jätettyään autonsa kadunvarsiparkkiin pariksi tunniksi. Kaupungin keskustassa majailevat naakat olivat pommittaneet auton ulosteillaan. Jätösten sijaan kaupungille valitetaan satapäisten naakkaparvien aiheuttamasta metelistä.

Kotimaa
Auto linnunkakassa.
Merja Heiskanen

Lahtelainen Merja Heiskanen tuskin pysäköi autoaan jatkossa kadunvarteen Lahden keskustassa.

Hän parkkeerasi menopelinsä aiemmin tällä viikolla kadunvarren parkkiruutuun pariksi tunniksi. Palatessaan autolle hän ei ollut uskoa silmiään.

– Näky oli uskomaton. Silmät rävähtivät auki ja piti katsoa, että onko se todella autoni. Ohi kulkevat ihmisetkin taisivat jäädä katsomaan ilmettäni, Heiskanen kertoo.

– Koko auto oli kauttaaltaan linnunkakan peitossa, kyljet, katto, ikkunat, kaikki. Oli kaivettava nenäliina taskusta, että viitsin avata edes ovea. Koko auto haisi.

Auto oli ollut pysäköitynä Vesijärvenkadulla kauppakeskuksen vieressä. Parkkiruutujen vieressä on isoja rakennuksia ja puita, joissa naakat viihtyvät.

– Rakennusten katolta kuului niin kova konsertti, että könysin autoon sisälle vauhdille. Ajattelin, että muuten olen kohta saman näköinen kuin auto, hän sanoo ja naurahtaa.

Koko auto haisi.

Merja Heiskanen

Heiskanen kertoo vieneensä auton suoraan pesuun. Ilmastointi oli pakko panna ajon ajaksi pois päältä, ettei haju tullut sisätiloihin asti.

– Ajattelin, että helkkari sentään, linnut, minkä teitte. Ulosteet lähtivät onneksi pesussa pois.

Naakat viihtyvät keskustassa

Luonnonsuojeluvalvoja Asko Riihelä Lahden seudun ympäristöpalveluista sanoo, ettei Heiskasen auton tapaus ole mitenkään ainutkertainen.

Jos pysäköi naakkojen suosimilla alueilla kaupungin keskustassa, voi miltei odottaakin, että auton päältä saattaa löytää lintuparven tervehdyksen.

Jos auto sattuu juuri alle, se likaantuu.

Asko Riihelä

– Linnut ulostavat ruokailun jälkeen. Katupuissa voi olla usean sadan linnun porukka. Jos auto sattuu juuri alle, se likaantuu.

Riihelän mukaan Lahdessa elelee parin tuhannen naakan populaatio. Määrä on pysynyt viime vuosina ennallaan.

Hän kertoo, että valoisaan aikaan linnut lentävät keskustasta maakuntaan ruokailemaan. Osa tosin jää päiväksikin kaupungin puistoihin tai suuntaa kaatopaikalle etsimään apetta.

– Illaksi linnut kokoontuvat yöpymään porukalla turvallisiin paikkoihin keskustaan.

Päiväksi hiljenee, illalla alkaa konsertti

Luonnonsuojeluvalvojen mukaan ihmiset valittavat lintujen jätöksistä yllättävän vähän.

– Ihmeen hyvin lahtelaiset sietävät niitä. Kesällä lokeista valitetaan enemmän kuin naakoista.

En varmasti jätä autoa enää siihen.

Merja Heiskanen

Satojen, keskustaan kokoontuvien naakkojen parvet pitävät ajoittain kovaa ääntä, mikä ärsyttää joitakin asukkaita.

– Metelistä valitetaan, mutta onneksi se on yleensä yhdessä paikassa hetkellistä. Päiväksi hiljenee, kunnes linnut illalla taas kasaantuvat yhteen.

Mitä tulee naakkojen suosimiin majapaikkoihin, Merja Heiskanen aikoo jatkossa vältellä niitä. Useimmiten hän parkkeeraa autonsa pysäköintihalliin – ja aikoo toimia niin myös jatkossa.

Enää hän ei ihmettele, että kadunvarsiruuduissa Vesijärvenkadulla kauppakeskuksen kyljessä oli tyhjää tilaa.

– En varmasti jätä autoa enää siihen.