Katajanokan Allas-merikylpylä ylitti joukkorahoitustavoitteensa sadoilla tuhansilla

Allas-merikylpylähanke on kerännyt rahaa rutkasti yli odotusten.Tavoitteena oli koota joukkorahoituksella puoli miljoonaa euroa, mutta rahaa kertyi Helsinki Allas -yhtiölle yli 810 000 euroa.

Kotimaa
Allas-hankkeen rakennus.
Allas rakennetaan Katajanokalle maailmanpyörän lähelle.Huttunen-Lipasti-Pakkanen Arkkitehdit

Katajanokan merikylpylä on onnistunut rahoituksen hankkimisessa erinomaisesti. Joukkorahoituksella rahaa kertyi 814 800 euroa, kun tavoitteena oli puoli miljoonaa.

Helsinki Allas Oy:n puheenjohtajan Raoul Grünsteinin mukaan joukkorahoituskampanja onnistui loistavasti ja se sai kaupunkilaiset liikkeelle.

Joukkorahoitukseen läksi mukaan yli 400 sijoittajaa. Heistä kaikista tulee yhtiön osakkeenomistajia ja he saavat erilaisia etuja ja alennuksia suhteessa sijoituksen määrään.

Katajanokan merikylpylän rakentaminen maksaa noin 8,5 miljoonaa euroa. Nyt kerätyt varat käytetään sen rakennusten, kelluvien altaiden ja maatöiden rahoittamiseen.

Ympäri vuoden avoinna olevaan kylpylään Helsingin Kauppatorin kupeeseen on tulossa kolme suurta uima-allasta, näköalasaunoja, ravintola sekä Itämerta esittelevä Itämerikeskus.

Allas sai rakennusluvan syyskuussa ja sen on tarkoitus valmistua Helsingin kauppatorin kupeeseen ensi keväänä.

Korjattu 12:49: Joukkorahoituskampanjaan osallistui yli 400 henkilöä.