"Mihin sitä aivoja tarvitsee, jos näyttää hyvältä" – miesten esineellistämisessä unohtuvat sisäiset seikat

Mies voi kokea vislailut, puristelut ja ulkonäköön kohdistuvat kommentit yhtä loukkaavina kuin nainen.

ilmiöt
Lähes alastomia miehiä.
Radu Aneculaesi / EPA

Miesten esineellistämistä on psykoterapeutti Mika Lehtosen mukaan ollut aina.

– Esineellistäminen on ikävä juttu, jos se jota esineellistetään kokee sen huonona asiana. Miehet eivät kovinkaan helposti tee esineellistämisestä juttua, naiset älähtävät siitä helpommin.

– Osa naisista kokee, että heillä on siihen oikeus, koska miehetkin tekevät sitä naisille. Tosin asiaa ei voida ihan näin karkeasti yleistää.

Esineellistämiseen esimerkkinä käyvät varakkaat ihmiset, jotka ovat olleet ilmiön kohteita haluamattaan.

– Ei sillä ihmisellä ollut väliä, kunhan sillä oli rahaa. Eli jos yksinkertaistetaan asioita, niin ihan samalla tavalla nyt voidaan sanoa, että mihin sitä aivoja tarvitsee, jos näyttää hyvältä, sanoo Mika Lehtonen.

Tungettelevat kommentit tulevat omalle reviirille

Mika Lehtonen toteaa, että miesten esineellistämistä tapahtuu töissä ja vapaa-ajalla.

Osa naisista kokee, että heillä on siihen oikeus, koska miehetkin tekevät sitä naisille.

Mika Lehtonen

– Niissä paikoissa ja tilanteissa, joissa se on jonkun mukaan sallittua. Se vaikuttaa mieheen samalla tavalla kuin naiseenkin. Olisi tärkeää, että ihmisestä nostettaisiin esiin muita puolia kuin pelkät ulkonäköön keskittyvät seikat kuten esimerkiksi keskustelutaidot tai kohteliaisuus.

Positiivista palautetta voi antaa monella tavalla, mutta vislailut, puristelut ja ulkonäköön kohdistuvat kommentit ovat tungettelevia.

– Se on toisen reviirille tulemista, ihmiset haluavat itse päättää kuka ja miten sinne reviirille saa tulla. Ilman lupaa sille tuleminen voi aiheuttaa turvattomuutta ja loukkaantumisen tunteen.

– Se ei vie eteenpäin keskustelua tai keskinäistä arvostusta, sanoo Lehtonen.