Kokoomus nikottelee Sipilän sote-mallille

Kokoomuksen oululaisen kansanedustajan ja puoluevaltuuston puheenjohtajan Mari-Leena Talvitien mukaan kokoomus ei voi hyväksyä pääministeri Juha Sipilän esittämää 18 itsehallintoalueen sote-mallia.

Kansallinen Kokoomus
Mari-Leena Talvitie
Mari-Leena TalvitieYle

Pääministeri Juha Sipilän esittämä 18 itsehallintoalueen sote-malli ei käy kokoomukselle.

Oululainen kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie kommentoi torstai-iltapäivän sote-käänteitä tuoreeltaan Sipilän vierailtua sekä kokoomuksen että perussuomalaisten eduskuntaryhmissä esittelemässä malliaan.

– Meidän puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän henki oli sen kaltainen, että meillä ei ole edellytyksiä hyväksyä pääministerin esitystä.

Talvitien mukaan kokoomuksen kannalta sote-ratkaisua ei siis torstaina voi syntyä.

– Jos pääministeri on tekemässä tästä hallituskysymystä, niin meillä on lauantaina koolla puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä. Kokoomuksen osalta ratkaisua haetaan vasta lauantaina.

– Meidän puoluelinten kannalta ratkaisua ei voi tulla enää tänä iltana.

Hallituksen piti julkistaa sote-alueiden määrä torstaina, mutta tilanne on toistaiseksi vielä auki.

Kello 17 aikaan pääministeri Juha Sipilä neuvotteli tilanteesta kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosen kanssa.