Puolet Kanadan uuden hallituksen ministereistä naisia – "Koska on 2015"

Pääministeri Justin Trudeau on esitellyt hallituksen, joka näyttää Kanadalta.

Ulkomaat
Kanadan uusi pääministeri Justin Trudeau vannoi virkavalansa keskiviikkona.
Kanadan pääministeri Justin Trudeau.Chris Roussakis / EPA

Kanada on saanut historiansa ensimmäisen hallituksen, jossa puolet ministereistä on naisia, kertoo Kanadan yleisradioyhtiö CBC (siirryt toiseen palveluun). Liberaalin pääministeri Justin Trudeaun hallituksen 30 ministeristä 15 on naisia.

– Koska on 2015, Trudeau vastasi, kun häneltä kysyttiin, miksi sukupuolten tasa-arvoinen edustus hallituksessa oli hänelle tärkeää.

Edellisen konservatiivihallituksen 39 ministeristä 12 oli naisia. Trudeaun ministerivalinnat ovat paitsi tasa-arvoisia myös nuoria ja etnisesti kirjavia. Suurin osa on alle 50-vuotiaita ja joukossa on niin alkuperäiskansojen edustaja kuin ensimmäisen polven maahanmuuttajakin.

– On tärkeää seistä edessänne tänään ja esitellä Kanadan hallitus, joka näyttää Kanadalta, Trudeau sanoi.

Uuden hallituksen oikeusministeri on asianajaja Jody Wilson-Rayboundin, joka on ensimmäinen alkuperäiskansojen edustaja tehtävässä. Demokratiaministeri on Maryam Monsel, joka pakeni 20 vuotta sitten Afganistanista Kanadaan.

Muita naisministereitä ovat muun muassa asianajaja Catherine McKenna, ympäristö- ja ilmastonmuutosministeri, toimittaja Chrystia Freeland, kauppaministeri ja parlamentinjäsen Carolyn Bennett. alkuperäiskansaministeri.

Trudeau on toisen polven pääministeri. Hänen isänsä Pierre Elliott Trudeau, on yksi Kanadan tunnetuimmista ja pitkäaikaisimmista pääministereistä.

– Ajatukseni tänään – anteeksi isä – eivät koske eniten häntä, ne koskevat omia lapsiani ja muita eri puolilla tätä maata asuvia lapsia, joiden puolesta aiomme työskennellä hyvin, hyvin lujasti. Haluamme turvata heille paremman tulevaisuuden.

Justin Trudeaun hallitus vannoi virkavalansa keskiviikkona.