1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Menetimmekö suomalaisen taideteollisuuden?

Suomalaiset ovat aina osanneet tehdä käsillään. 1950-luvulla suomalainen taideteollisuus oli osaamisestaan erityisen ylpeä ja eli kulta-aikaansa. Tätä aikaa imi itseensä teksiilitaiteilija Outi Silfvenius, kun teki ammatinvalintansa. Nyt hän suree, kun tuotanto on muuttanut halpamaihin.

Kuva: Eeva Hannula / Yle

Forssalainen tekstiilitaiteilija Outi Silfvenius syntyi välirauhan aikaan maailmaan, missä kaikki tekivät käsillään. Hän vietti lapsuutensa maalaistalossa, missä lähes kaikki tehtiin itse, ratkaistiin itse ja käytettiin itse. Hän oppi kunnioittamaan työn laatua ja osaamista.

Silfveniuksen silmät loistavat, kun hän puhuu värikylläisestä lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hän puhuu siitä, mitä tekeminen ja taide merkitsivät suomalaiselle lapselle.

Outi Silfveniuksen tekstiilitaidenäyttely Näkymiä ennen ja nyt on esillä Forssan luonnonhistoriallisessa museossa vielä marraskuun ajan. Kuva: Eeva Hannula / Yle

– Pidin niistä kauniista väreistä ja kankaista! Muistan lapsuudenkodistani kamarin marjapuuronpunaiset verhot, jotka oli itse kudotut ja mahdollisesti värjätty kasviväreillä. Muistan kaikki ne karvalankamatot ja räsymatot, olen lapsesta saakka kiinnittänyt huomiota tekstiileihin.

1940-luvun lopulla perhe muutti Leppävaaraan. Idän puolella oli Tarvaspää ja aivan lähellä Viivi ja Ville Vallgrenin ateljeetalo.

– Viivi Vallgren kertoi meille lapsille ihania Pariisin-juttuja, ja sain kokeilla hänen savestaan omia juttujani, sanoo Outi Silfvenius.

Taideteollisuuden kulta-aika oli kaunis

Nuoruutensa Outi Silfvenius eli Suomessa, missä taideteollisuus ja teollinen muotoilu elivät kulta-aikaansa – missä taideteollisuus luuli elävänsä vasta elämänsä kevättä. Taideteollinen tuotanto eli lumoavaa vaihetta: Fiskars, Finlayson, Hackman, Marimekko ja Arabia liputtivat ylpeinä tuotteitaan.

Kuva: Yle

Tapio Wirkkala työskenteli Iittalan lasitehtaalla, Kaj Franck Arabialla. Suomi juhli sitä, että Timo Sarpaneva voitti Milanon Triennalessa. Marimekko syntyi iloisten suomalaisten naisten odottaville käsivarsille. Eva Brummerin ryijyiltä odotettiin paljon. Lapsetkin osasivat sloganin: Suosi suomalaista, käytä kotimaista.

Tekstiilitaiteilija Outi Silfvenius tuli töihin Forssan Finlaysonille 1970-luvulla, käytyään ensin Armi Ratian luona työhaastattelussa. Finlaysonilta tuli hyvä työtarjous, sillä tekstiilisuunnittelijan työ suuressa tekstiilitehtaassa kiinnosti. Forssassa oli kehruu, jätekehruu, karhekehräämö, paino, kutomot, silkkikutomo ja muovitehdas.

– Tämä oli täydellisin tehdaslaitos, tuntui uskomattoman hienolta päästä tänne, sanoo tekstiilitaiteilija Outi Silfvenius Forssassa, missä Finlaysonia ei enää ole.

Kukkia ja kuvioita

Tuotannon tahti oli 1970-luvulla äärimmäisen kova. Vienti vaati kangasta ja suomalaisten kotien ikkunoissa oli Finlaysonin verhot, vuoteissa Finlaysonin lakanat ja pöydillä Finlaysonin liinat.

Forssan museon kokoelmiin kuuluvat muun muassa Finlaysonin tehtaan kangaskuosien mallikortit 70-luvulta. Kuva: Eeva Hannula / Yle

– Silloin menivät kaupaksi isot painokankaat, kukkakuviot, suuret, värikkäät kuviot. Olen tottunut ihan lapsesta asti tutkimaan kankaita tarkasti. Nuorena aikuisena seurasin tarkasti esimerkiksi PMK:n (Puuvillatehtaiden Myyntikonttori (siirryt toiseen palveluun)) näyttelyitä. Täällä Forssassa näin sitten sen, miten kaikki tehtiiin.

– Itse pidin kuitenkin enemmän pienikuvioisista kankaista, ja olin sitä mieltä, että isokuvioiset kankaat sopivat paremmin suuriin asuntoihin, joissa on melkein lattiaan asti ulottuvat ikkunat. Itse perheenäitinä olen aina ajatellut, että suunnittelijan täytyy ajatella myös kokonaisuutta: on paljon erilaisia talouksia, taloja ja erikokoisia asuntoja, ja olen halunnut suunnitella kankaita näihin. Aina olen halunnut tehdä laatutuotantoa.  

Tuotannon alasajo havaittavissa jo 1970-luvulla

Kulta-ajoista vain muutaman vuosikymmenen jälkeen taideteollisuudestaan ylpeään maahan alkoi tulvia halpatuotteita. Yrityksiä alkoi siirtyä halpamaihin. Tuorein lähtijä on Arabia.

Outi Silfvenius sanoo, että jo 1970-luvulla oli muutoksen aika havaittavissa. Sen huomasi siitä, että Puuvillatehtaiden Myyntikonttori lopetettiin. PMK:n välityksellä suomalaista tekstiiliteollisuutta oli markkinoitu ja myyty.

Forssastakin tuotteet vietiin myyntikonttorille ja PMK:n ihmiset valitsivat eri tehtaiden tuotteista ne, jotka se halusi malleikseen edelleen markkinoitavaksi.

Ikea ja Åhlens vaativat laatua

Forssassa Finlaysonin tehtailla tehtiin kankaita 1970-luvulla myös Ruotsiin Ikealle. Ikea-matkoille pääsi kankaiden suunnittelijakin mukaan. Outi Silfvenius kuunteli tarkasti ruotsalaisten sisäänostajien toivomuksia. Hienostoalueilla menivät kaupaksi beiget, valkeat ja yksinkertaiset kankaat ja paremmin toimeen tuleville ihmisille laatu oli kaikkein tärkeintä. Betonilähiöihin myydyissä tuotteissa piti aina olla jokin kuva.

Outi Silfveniuksen suunnittelemia kankaita. Kuva: Eeva Hannula / Yle

– Ikeassa oli tuolloin aika järkiperäisiä asioita. Tuotteet olivat hyvin tehtyjä, ja huonekalut olivat pohjoismaisia. Vielä ei ollut siirretty tuotantoa kauas Ruotsista. Finlaysonille Ikea oli erittäin hyvä asiakas, ja Forssassa painettiin sinne varsin suuria painoeriä. Sittemmin Ikea lopetti kauppasuhteen, kun Forssassa ei enää kankaita kudottu, sanoo Outi Silfvenius.

Texolaiset ja ornamolaiset (siirryt toiseen palveluun) pitivät noina aikoina jonkin verran yhteyttä ja ainakin tapasivat yhteisnäyttelyissä. Kun teollinen tuotanto alkoi vähentyä, niin vähentyivät myös yhteiset kokoukset.

– Se oli kauheata, sanoo tekstiilitaiteilija Outi Silfvenius – ja loisto silmistä sammuu.

Myös kauppaketjut ovat syyllisiä

Suurten suomalaisten taideteollisuusyritysten alasajoon on ollut syynä ahneus, tiivistää tekstiilitaiteilija Outi Silfvenius.

– Meille alkoi tulla kaikenlaisia halpahalleja ja ulkomailta alkoi tulla erilaisia ketjuja. Itse olen aloittanut työurani Sokoksen graafisena suunnittelijana. Stockmanilla ja Sokoksella oli aikaisemmin aina teemana suomalaisuus: suomalaista tuotantoa esiteltiin ylpeinä, oli näyttelyitä ja myynnissä oli  suomalaisia tuotteita.

Kuva: Eeva Hannula / Yle

– SOK:llakin oli omat tehtaat. Oli karamallitehdasta, superlontehdasta, huonekalutehdasta, ompelimoa ja työvaatetehdasta, trikootehdasta. Minusta on ollut ahneutta se, että sittemmin alettiin tarjoamaan asiakkaille sitä halvempaa.

Tekstiilitaiteilija Outi Silfvenius sanoo, että tämän päivän ihmisiltä on kadonnut laatutietoisuus ja tavaratalot muistuttavat marketteja. Minne sitä suomalaista työtä voi enää myydä?