Lappiin tulee joulukuussa 400 tilauslentoa

Lapin lentoasemille saapuu joulukuussa noin 400 tilauslentoa. Lentokenttäyhtiö Finavian viimeisimpien tietojen mukaan jouluchartereita tulee esimerkiksi Rovaniemelle enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 2009. Muilla Lapin lentoasemilla kasvu on maltillisempaa.

talous
Tilauslentokoneita Kittilän lentoasemalla joulukuussa 2013.
Tilauslentokoneita Kittilän lentoasemalla joulukuussa 2013.Jarmo Honkanen / Yle

Tilausten perusteella joulukuu on Lapin ja Kuusamon lentoasemilla kiireisempi kuin viime vuonna. Erityisesti Rovaniemellä tilanne on parempi kuin kertaakaan sitten vuoden 2009.

Vuonna 2008 alkanutta talousromahdusta edeltäviin lukuihin ei vielä kuitenkaan päästä. Esimerkiksi vuoden 2007 joulukuussa Lappiin lensi noin 600 charterkonetta.