Baltian ilmatila myllerryksessä – Virolaisfirma konkurssiin, latvialaiset laajentavat

Virolainen lentoyhtiö Estonian Air on konkurssissa. Euroopan komissio on antanut tänään päätöksen, jonka mukaan lentoyhtiön saama valtionapu oli laitonta. Yhtiön viimeiset lennot pääsivät ilmaan lauantaina ennen päätöksen julkaisua.

Ulkomaat
Estonian Airin lentokone. Estonian Airin lentoyhteys Kajaanin ja Tallinnan välillä alkoi 4.4.2012.
Yle / Heikki Rönty

Euroopan komissio on julkistanut tänään päätöksensä, jonka mukaan Viron valtion toistuvasti antama apu kansalliselle lentoyhtiölle on laiton. Euroopan komission päätös tarkoittaa Estonian Airin loppua. Yhtiön pitäisi maksaa valtionapu takaisin, mihin se ei kykene.

Päätös koskee Viron valtion tukia vuosina 2008-2014. Summan suuruus on 126 miljoonaa euroa, josta 85 miljoonaa oli jo maksettu yhtiölle.

Viimeksi Estonian Air teki voittoa vuonna 2005.

Euroopan komissio aloitti tutkinnan keväällä 2013. Sen mukaan Viron valtion toistunut apu lentoyhtiölle on ollut lainvastainen ja vääristänyt kilpailua. Lisäksi yhtiöltä puuttui komission mukaan uskottava uudelleenjärjestelyohjelma, jolla yhtiön toimintaa ja tulosta olisi saanut parannettua.

Uusi yhtiö aloittaa jo huomenna

Viron valtio on perustanut uuden kansallisen lentoyhtiön Nordic Aviation Groupin. Se tarjoaa jo huomisesta lähtien suoria lentoja Tallinnasta yhteistyössä viiden eurooppalaisen lentoyhtiön kanssa. Lentoreittejä on kahdeksaan eri kohteeseen.

Viron hallitus valtuutti syksyllä talousministeriön perustamaan uuden yhtiön, jonka osakepääoma oli runsaat 40 miljoonaa euroa.

Uuden yhtiön johtoon nimitettiin Jaan Tamm, joka on laivayhtiö Tallinkin omistajayhtiön Infortarin entinen pääjohtaja. Infortar on aiemmin ilmaissut kiinnostustaan lentotoimintaan.

Estonian Airin seitsemän konetta on jo siirretty kolmannen yhtiön, Transpordi Varahaldusen hallintaan.

Vakavissa talousvaikeuksissa ollut Estonian Air puolitti henkilökuntansa ja lentokohteiden määrän vuonna 2013. Vielä viime vuonna se teki 10 miljoonaa euroa tappiota, vaikka yhtiötä käytti runsaat puoli miljoonaa matkustajaa.

Matkustajille luvataan korvauksia ja kotiin pääsyä

Estonian Airin konkurssi herätti jo loppuviikosta sen asiakkaiden huolen. Talous- ja infrastruktuuriministeri Kristen Michal vakuutti perjantaina, että Viron valtio on varautunut komission päätökseen ja lupasi korvauksia matkustajille.

– Olemme arvioineet tilanteen, miten tiedotamme ja palvelemme ihmisiä, jotka ovat jo matkalla tai sinne menossa, ministeri sanoi uutistoimisto BNS:lle.

Lauantaina Tallinnan lentokenttä oli kutsunut töihin lisäväkeä huolehtimaan matkustajista. Estonian Air vastasi runsaasta neljänneksestä kentän liikennöinnistä. Yhtiön viimeinen lento omalla koneella suuntasi Kööpenhaminaan iltapäivällä. Miehistön jäsenet poseerasivat koneen vierellä ennen lähtöä.

Myös matkatoimistot ovat valmiudessa auttamaan maailmalla olevia asiakkaitaan. Matkustajat pyritään sijoittamaan korvaaville lennoille tai he saavat lentolippurahansa takaisin. Estonian Air ei ole enää kolmeen vuoteen lentänyt Suomeen.

Latvialaiset haaskalle?

Myös naapurimaassa Latviassa seurattiin tarkkaan Viron tapahtumia, sillä lentoyhtiö airBalticilla on suunnitelma lisätä suoria lentoja Tallinnasta.

airBaltic sai loppuviikolla saksalaisrahoittajan ehdolla, että myös Latvian valtio panostaa kansalliseen lentoyhtiöönsä. airBaltic on kärsinyt pääoman puutteesta, minkä takia se on etsinyt rahoittajaa. Yhtiö saattaa kääntää tuloksensa voitolliseksi tänä vuonna.

airBalticin viestintäjohtaja Janis Vanags kertoi uutistoimisto BNS:lle yhtiön uudesta toimintasuunnitelmasta, jossa kaavaillaan vahvaa laajentumista kahteen muuhun Baltian maahan. Suunnitelmassa on suorat lennot Virosta yhteentoista kohteeseen.

airBaltic otti hoitaakseen myös liettualaisen Air Lituanican lennot sen jälkeen kun yhtiö meni konkurssiin keväällä.

Lauantain Postimees-lehden haastattelussa virolainen entinen liikennekomissaari Siim Kallas rohkaisi kolmea Baltian maata yhteistyöhön lentoliikenteen takaamiseksi.