Analyysi: Keskusta otti erävoiton – Kokoomus sai toivon muutoksesta

Uhkailua, tietovuotoja, huutoa, tulehtuneita suhteita ja ota-tai-jätä-tilanne. Hallituksen soteväännön käänteet ovat kulkeutuneet eteenpäin kuin taitavan dramaturgin kynästä. Sovun syntymisestä huolimatta edessä on vielä välienselvittely, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen.

Analyysit (Yle Uutiset)
Riikka Uosukainen.
Yle politiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen arvioi videolla sote-sovun vaikutuksia hallituksen toimintakyvylle.

Sote-viikon parasta antia on ollut kansalaisten havahtuminen poliittisen hallituksen todelliseen luonteeseen. Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb aloittivat kolmena ässänä, jotka vakuuttivat olevansa joukkue ilman puolueita. Tänään lauantaina hallituksen kiihkeinkin fanittaja tietää, että tässäkin hallituksessa kolme puoluetta käy valtataistelua ja huolehtii viime metreille asti omien tavoitteiden toteutumisesta. Sitä on politiikka.

Keskusta sai mitä halusi. Sote-ratkaisussa toteutui puolueen pitkäaikainen unelma ja tavoite vahvojen maakuntien Suomesta. Keskusta on tähdännyt oppositiossa ja hallituksessa maakunnalliseen itsehallintoon ja siihen pohjautuvaan tehtävänjakoon myös sosiaali- ja terveydenhuollon osalta. Kainuun malli on toiminut rakkaana prototyyppinä.

Tavoitetta ei ole pidetty Apollonkadun kassakaapissa. Samat ihmiset keskustasta ja kokoomuksesta ovat neuvotelleet sote-ratkaisusta viime keväänä, hallitusneuvotteluissa ja hallituksessa. Maakuntamallin alkio on myös kirjattu hallitusohjelmaan. Kuluneen viikon kiihkeän taistelun jäljiltä voi ihmetellä, miksi kokoomus heräsi keskustan tinkimättömyyteen niin myöhään, oikeastaan lopulta vasta viime yönä ota-tai-jätä tilanteessa? Tätä taktisen silmän sulkua varmasti jälkikäteen mietitään.

*Kokoomus on ajanut suppeaa *kaupunkikuntien ja sote-alueiden verkkoa, ja joutuu nyt nielemään maakuntasatraappien Suomen. Lohdukkeena toimii näkymä tulevaisuudesta, jolloin vähäväkisemmät maakunnat karsiutuvat ja sote-alueiden määrä supistuu.

Alakynteen jäänyt kokoomus on julkisuudessa iloinnut sote-ratkaisuun kirjatusta valinnanvapaudesta eli laeista, joilla säädetään kuntalaisten oikeudesta valita terveyspalvelut. Kokoomuslaiset myöntävät, että käytännössä vapautta syntyy sinne, missä on väkeä eli kaupunkeihin.

Valinnanvapauslain pykälien sorvaamisessa on monia mutkia, mutta toteutuessaan ne merkitsevät yksityisten palveluntuottajien yhdenvertaistamista julkisten ja kolmannen sektorin rinnalla. Iso muutos, jonka ajamisessa kokoomus on usein jäänyt yksin. Julkisia palveluja puolustanut Soini joutui tässä taipumaan.

Sote-sovun laeissa, itsehallinnon ja valtionohjauksen suhteessa ja rahoituksessa on edessä valtava savotta, mutta hallituksen sisäisen luottamuksen palauttaminen voi osoittautua vielä hankalammaksi rastiksi.

Puheenjohtajat ja neuvottelijat vaikuttivat tänään uupuneilta. Kokoomuksen Ben Zyskowiczin mukaan viime yönä käytiin viimeisellä rannalla. Valtataistelu ja hallituksen sisäinen kriisi tuottavat varmasti jälkijäristyksiä.

Keskusta ja perussuomalaiset ovat sanoneet suoraan, että jälkipyykki on pestävä. Vaikka Sipilä, Soini ja Stubb vakuuttivat tänään tyytyväisyyttään ja hallituksen yhtenäisyyttä, oli Soinin puuskahdus paljastava: "Kansa näki, ketkä ovat kukot tunkiolla, ketkä hakivat ratkaisun".

Siinä lausahduksessa ladattiin uuden valtataistelun siemenet.