Teksasin moottorisahamurhaajaa näytellyt Gunnar Hansen on kuollut

Hansen esitti kauhuelokuvassa ikonista Leatherfacea, joka tappoi ihmisiä moottorisahalla.

kulttuuri

Alkuperäisessä Teksasin moottorisahamurhat -kauhuelokuvassa Leatherface -nimistä tappajaa esittänyt näyttelijä Gunnar Hansen on kuollut. Hansen menehtyi syöpään 68-vuotiaana kotonaan Yhdysvaltain Mainessa, kertoo Hansenin agentti.

Vuonna 1974 ilmestynyttä Teksasin moottorisahamurhat -filmiä pidetään kauhuelokuvan klassikkona. Elokuva sai useita jatko-osia ja siitä tehtiin uudelleenfilmatisointi vuonna 2003.

Elokuvassa joukko ystävyksiä joutuu moottorisahan kanssa riehuvan Leatherfacen jahtaamiksi. Hansenin esittämä Leatherface on "yksi elokuvahistoristorian ikonisimmista pahoista hahmoista", sanoo Hansenin agentti Mike Eisenstadt.

Eisenstadtin mukaan Hansen työskenteli ennen kuolemaansa _Death House _-nimisen elokuvan parissa. Hän oli elokuvan käsikirjoittaja ja tuottaja.

Internet Movie Databasen mukaan _Death House _kertoo salaisesta hallituksen laitoksesta, jossa tapahtuu ihmiskunnan kaikkien aikojen kaamein vankilapako. Eisenstadtin mukaan elokuva julkaistaan ensi vuonna.

Gunnar Hansen syntyi Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa. Hän muutti Yhdysvaltoihin opiskellakseen Teksasin yliopistossa.

Lähteet: AP