Lähde: Sote-uudistus otti loikan hallinnon osalta, rahoitus yhä paljon raakileempi

Hallitus julkistaa huomenna maanantaina sote-uudistuksen liittyvän päätöstekstin.

politiikka
Sote sana.
Yle Uutisgrafiikka

Ylen hallituslähteistä saamien tietojen mukaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus eli sote on nyt liikahtanut hallinnon osalta merkittävästi eteenpäin, mutta rahoitukseen liittyvät kysymykset ovat vielä selvästi raakileempia. Tavoittena kuitenkin on, että suur-uudistus astuu kaikilta osin voimaan vuoden 2019 alussa.

Hallitus julkistaa huomenna sote-uudistukseen liittyvän päätöstekstin liitteineen. Samalla tulee julki taustalla olleet virkamiesvalmistelun asiakirjat.

Huomenna selviää myös se, laventaako uudistuksen valinnanvapauspykälä jokaisen suomalaisen vai uusien sote-alueiden mahdollisuuksia valita esimerkiksi yksityinen lääkäriasema.