Teollisuutta ja sen työpaikkoja on ravistellut kymmenen viime vuoden aikana rakennemuutos.
– Työpaikkoja on lähtenyt noin 100 000. Varsinkin metsäteollisuudessa ja elektroniikkateollisuudessa tämä on näkynyt, sanoo johtava ekonomisti Penna Urrila, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta.
Osan työpaikkakadosta selittää toimintojen ulkoistaminen.
Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on laskenut. Urrilan mukaan Suomen osuus on kuitenkin samaa tasoa kuin EU:ssa keskimäärin.
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen mukaan kaikissa maakunnissa teollisten työpaikkojen määrä on vähentynyt vuosina 2007-2013.
Esimerkiksi tehtaiden lakkautuksiakin kokeneessa Kymenlaaksossa tuossa ajassa teollisuuden työpaikat kutistuivat runsaan kolmasosan.
Tehtaita menettäneessä metsäteollisuudessa uusia ituja
Asiantuntijoiden näkemykset teollisuustyöpaikkojen tulevaisuudesta löytävät valopilkkujakin.
Metsäteollisuuden osalta saa olla aika luottavainen.
Tarja Paananen
– Näkemykset vaihtelevat jopa yrityksittäin. Silti telakkateollisuudessa on tilauskirjat täynnä lähivuodet. Myös metsäteollisuuteenkin investoidaan ja tuotepaletti vaihtuu eli metsäteollisuuden suhteen olisin kohtuullisen optimistinen pitkällä aikavälillä, arvioi johtava ekonomisti Penna Urrila EK:sta.
Metsäteollisuuden uudet idut on havaittu myös Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa.
– Metsäteollisuuden osalta saa olla aika luottavainen. Meillä on investoitu Sunilan tehtaaseen ja UPM Kymin tehtaaseen. Sellun kysyntä hyvää, mutta muitakin jatkokehitysmahdollisuuksia on, sanoo erikoistutkija Tarja Paananen.
Paananen luettelee Kymenlaaksosta myös muun muassa peliteollisuuden mahdollisuudet ja uudet tuotteet sekä yritykset biotaloudessa, jotka voivat nousta nykyistä suuremmiksi työllistäjiksi.
Lyhyellä tähtäimellä teollisuuden näkymiin ei ole asiantuntijoiden mielestä merkittävää parannusta. Esimerkiksi EK:n tuorein suhdannebarometri kertoo varovaisista (siirryt toiseen palveluun)tulevaisuudennäkymistä.
Ekonomisti Urrilan mukaan rakennemuutos jatkuu ja merkitsee esimerkiksi entistä palveluvaltaisempia yhteiskuntia, mutta rajut ja nopeat muutokset ainakin metsäteollisuudessa näyttävät olevan takana.