"Toivon kiusaajilleni kaikkea pahaa elämässään"

Kouluvuosina kiusatuksi joutuneet kertovat ilkeilyn romahduttaneen itsetunnon ja tehneen heistä arkoja. Moni tuntee itsensä aikuisenakin täysin arvottomaksi. Vaikka kiusaamisen voi yrittää unohtaa, sitä ei tarvitse antaa anteeksi, lukijat sanovat.

Kotimaa
Nuori nainen kävelee ylös portaita.
Tiina Jutila / Yle

Lukijoiden mielestä kiusaamista on vaikea tai mahdoton antaa anteeksi. Lukijat kertoivat kymmeniä riipaisevia kokemuksia siitä, miten kiusaaminen on vaikuttanut elämään ja miksi heidän olisi vaikea antaa koettelemuksia anteeksi.

Nimimerkki Jänö kertoo, että hän saattaisi kuitenkin hyväksyä kiusaajan anteeksipyynnön.

– Jos kiusaajani tulisivat itse oma-aloitteisesti pyytämään anteeksi, ja osoittaisivat tajunneensa täysin, mitä minulle aiheuttivat, ja katuvansa sitä paljon, silloin voisin antaa anteeksi. En kuitenkaan usko, että näin tulee ikinä tapahtumaan. Kaikki kiusaajani ovat edelleen samalla tiellä, heillä on vain uudet kiusattavat vuosienkin jälkeen.

– Anteeksi voin antaa, mutta unohda en koskaan. Luottamus ei koskaan palaa, sanoo Koettu on.

– Voisin antaakin, jos pyytäisi, mutta kun ei pyydä. Samainen henkilö on kiusannut muitakin, muttei koe tehneensä mitään väärää, Anne kertoo.

Moni lukija sanoo, ettei uhrin tarvitse antaa anteeksi, jos siihen ei itse koe tarvetta.

Tuskin yksikään kiusaajista edes muistaa koko asiaa, eikä se takuulla ole heihin mitään jälkeä jättänyt.

Nimimerkki Kiusattu kolmen vuoden ajan

– Kaikki puheet siitä, kuinka kiusaaja kiusaa purkaakseen omaa pahaa oloaan, ja että kiusaajalle pitäisi pyrkiä antamaan anteeksi, vain siirtävät vastuun kiusatulle. Se antaa kiusatulle kuvan, että hänen pitäisi ymmärtää kiusaajaa ja hänen ongelmiaan, ja antaa anteeksi, _Kiusattu kolmen vuoden ajan _kertoo.

Häntä kiusattiin koulussa huutelemalla ja nimittelemällä.

– En ole yrittänytkään antaa sitä anteeksi, eikä kukaan tosin ole pyytänytkään. Tuskin yksikään kiusaajista edes muistaa koko asiaa, eikä se takuulla ole heihin mitään jälkeä jättänyt. Minä kyllä muistan aina kun kiusaamisesta tulee puhe.

"Antaa kiusaajan marinoitua omassa liemessään"

Nimimerkki Elämään pystyn kertoo, ettei usko, että ainoa tapa selvitä kiusaamisesta olisi anteeksi antaminen.

Katkeruus tappaa ilon elämästä, ja jos sen sallisin, pahantekijä olisi voittanut.

Nimimerkki Elämään pystyn

– Se, mitä itse teen, on elää sen kanssa. Tunnustaa, että näin kävi, se ei ollut minun vikani, syy oli väkivallan tekijän. Unohtaa ei tietenkään voi, mutta nyt ne ovat vain muistoja. Herättää lähinnä surua. Elämä ei ollut silloin helppoa. Kostonhaluakaan ei enää ole, kun pelkoa ei enää ole. Katkeruutta vastaan olen tietoisesti kamppaillut, enkä ole ollut katkera. Katkeruus tappaa ilon elämästä, ja jos sen sallisin, pahantekijä olisi voittanut.

– Miksi antaa kiusaajalle anteeksi? Voi antaa mielessään anteeksi, jos siitä autuaaksi tulee, mutta ei sitä tarvitse kiusaajalle ilmoittaa! Turha leikkiä marttyyria. Antaa kiusaajan marinoitua omassa liemessään! _Pekko _sanoo.

Nimimerkki SL sanoo, ettei voi koskaan antaa kiusaajilleen anteeksi kouluvuosien kauhukokemuksia.

Nyt aikuisena tunnen itseni täysin arvottomaksi.

Nimimerkki SL

– Koko peruskoulun ajan minua kiusattiin. Yhdeksän pitkää vuotta. Oli tietty porukka, joka systemaattisesti kiusasi ja haukkui. Näiden lisäksi oli koko muu luokka ja muutama muu toisilta luokilta, jotka vain katsoivat sivusta ja syrjivät, koska olin "epäsuosittu". Eivätkä opettajat tehneet asialle mitään, hän sanoo ja jatkaa:

– Tämä kaikki on johtanut siihen, että nyt aikuisena tunnen itseni täysin arvottomaksi. Itsetuntoa minulla ei ole yhtään. Ei yhtään. Kynnys tutustua uusiin ihmisiin on älyttömän korkea, koska pelkään, että he pitävät minua tyhmänä, rumana, lihavana... Mitä näitä nyt on. Olen itse töissä päiväkodissa ja omalta osaltani pidän huolen siitä, että ketään ei kiusata. Kukaan ei ansaitse tätä oloa, tätä ajatusta, mikä minulla on ollut itsestäni suurimman osan elämääni.

"Tulevaisuuden rakentaminen hajosi käsiin"

Moni lukija on löytänyt oman tapansa selvitä kiusaamisesta. Osa myöntää, että jos törmäisi kiusaajaansa aikuisena, tälle tekisi mieli kostaa lapsuuden kärsimykset.

Nyt keski-ikäisenä yhä syrjäänvetäytyvä, arka, masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä.

Nimimerkki Nolla

– Tuskinpa antaisin anteeksi kiusaajilleni, vaan toivoisin että tulisivat samalle työpaikalle alaisuuteeni, koska osaan konstit, miten voi kiusata ilman, että sitä kukaan ulkopuolinen huomaa, nimimerkki Vähällä päässyt sanoo.

– Kiusaamisen takia koko koulunkäynnistäni tuli vuosikausien painajainen, tulevaisuuden rakentaminen hajosi käsiin. Jäljet näkyvät yhä. Nyt keski-ikäisenä yhä syrjäänvetäytyvä, arka, masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ei auttanut itsensä "niskasta kiinniottaminen". Toivon kiusaajilleni kaikkea pahaa elämässään, Nolla kirjoittaa.

"Häpeän sitä vieläkin"

Nimimerkki _Tylytetty _kertoo oman tarinansa. Hän sanoo unohtaneensa kiusaamisen, mutta anteeksi hän ei ole antanut, eikä kiusaaja ole sitä pyytänyt.

Olen vahvempi ja minun ylitseni ei enää kävellä.

Tylytetty

– Jouduin myöhemmin työpaikkakiusatuksi, mikä toi nuoruusmuistot mieleen. Selvisin kummastakin, mutta jouduin käsittelemään kokemuksiani ja huomaan vetäytyväni tilanteista ja ryhmistä, joissa huomaan toiselta tunteettomuutta ja muita kiusaamisen elementtejä. Olen vahvempi ja minun ylitseni ei enää kävellä.

– Nuoruuden kiusaajat olivat idiootteja, jotka eivät arvostaneet erilaisuutta. He tylyttivät 'heikompaa' vaikka itse olivat hukassa ja seurasivat toisiaan sokeasti tietämättä, ketä ovat ja mihin heillä on elämässä mahdollisuuksia. Enemmän kuitenkin paheksun aikuisia eli opettajia, jotka sulkivat silmänsä, hän jatkaa.

Aikuisena olen oppinut, ettei onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen halua toiselle pahaa.

Nimimerkki Vapaa

Nimimerkki_ Vapaa_ kertoo, että aina, kun aihe nousee keskusteluihin, menneisyys palaa mieleen.

– Häpeän sitä vieläkin, enkä ole koskaan kertonut kenellekään. Miksi minun pitää tuntea itseni sen vuoksi huonoksi, että muut kiusasivat? En voi olla ajattelematta, että minussa on täytynyt olla jotakin, mistä ei pidetty. Aikuisena olen oppinut, ettei onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen halua toiselle pahaa. Nykyisin säälin ihmisiä, jotka käyttäytyvät loukkaavasti. Heidän elämänsä ei ole kadehdittavaa.