Sara Hildénin taidemuseo halutaan Tampereen Eteläpuistoon

Johtokunnan mukaan Särkänniemen tulevaisuudensuunnittelmat vaikeuttaisivat taidenmuseon toimintaa nykyisellä paikallaan.

kulttuuri
Sara Hildénin taidemuseo ulkoa.
Sara Hildénin taidemuseoPetri Aaltonen / Yle

Sara Hildénin taidemuseon johtokunta haluaa siirtää museon Tampereen Eteläpuistoon. Taidemuseon johtokunnan mukaan nykyinen sijainti Särkänniemen huvipuistossa ei houkuttele tarpeeksi asiakkaita museoon.

Johtokunnan puheenjohtajan Päivi Tuomisen mukaan Eteläpuisto olisi taidemuseolle ihanteellinen paikka, koska se on lähellä laajenevaa keskustaa ja järvimaiseman äärellä.

Särkänniemessä ongelma on taidemuseon sijainti.

– Museo jää huvipuiston taakse, ja varsinkin kesällä museovieraiden on vaikea löytää sinne, toteaa Tuominen.

Tilaongelmaan helpotusta, yleissunnitelma ongelma

Aiemmin taidemuseon tiloja on moitittu esimerkiksi niiden pienestä koosta. Nyt Särkännimen alueen uudessa yleissuunnitelmassa on varauduttu Sara Hildénin taidemuseon rakennuksen laajennukseen, mikä mahdollistaisi museon nykyaikaistamisen ja nykyistä laajemman näyttelytoiminnan.

Tuomisen mukaan taidemuseo jää kuitenkin entistä vaikeammin saavutettavaksi, jos Särkänniemen huvipuistotoimintaa, satamaa ja asutusta lisätään suunnitelmien mukaisesti.

– Uudet suunnitelmat painottuvat liikuntaan. Ne asiakkaat eivät tule museoon, toteaa Tuominen

Johtokunta arvioi, että nykyinen noin 40 000 vuotuinen kävijämäärä voisi kaksinkertaistua, jos taidemuseo siirrettäisiin Särkänniemestä Tampereen keskusta-alueelle.

Sara Hildénin taidemuseon johtokunta on toivonut museon siirtämistä Tampereen keskusta-alueelle aiemminkin.

– Kaupungin pitäisi ottaa asia nykyistä aktiivisemmin esille, sanoo Tuominen.