Phong värvättiin Suomeen pakkotyöhön – vuodessa hänellä oli vain kaksi vapaapäivää

Vietnamilainen Phong saapui Suomeen reilut viisi vuotta sitten. Suomessa hänestä tuli ihmiskaupan uhri.

Kotimaa
Keittiön tiskipöytä.
Tommi Parkkinen / Yle

Sukulaispariskunta tarjosi vietnamilaiselle Phongille mahdollisuutta työskennellä Suomessa ja ansaita rahaa. Sukulaispariskunta oli saapunut Suomeen 20 vuotta sitten niin sanottuina Vietnamin venepakolaisina ja perustanut ravintolan.

Ruoan ja oman huoneen sisältävän majoituksen kerrottiin olevan ilmaisia.

Ruoan ja oman huoneen sisältävän majoituksen kerrottiin olevan ilmaisia. Palkkakin kuulosti Phongin mielestä kohtuulliselta, joten hän tarttui tarjoukseen, jotta voisi ansaita rahaa vaimolleen, tuolloin nelivuotiaalle tyttärelleen sekä isälleen.

Phong saapui Suomeen syyskuun viimeisenä päivänä ja työt ravintolassa alkoivat heti seuraavana päivänä.

Phong oli palkattu ravintolaan apukokiksi, mutta hänen tuli tehdä kaikkia ravintolan töitä, joita eteen tuli. Hänen tuli myös selvitä itsenäisesti ruoka-annoksen valmistamisesta.

Työ käy liian raskaaksi

Työ oli raskasta ja työpäivät olivatkin odotettua pidempiä, noin 14-tuntisia. Työpäivät alkoivat aamuisin kello yhdeksän. Iltaisin ravintola sulkeutui kello 22, mutta sulkemisajan jälkeen Phongin täytyi vielä valmistaa tofua seuraavalle päivälle. Työpäivä jatkui puolilleöin.

Välillä Phong oli työssään todella väsynyt ja istuutui levähtämään ketsuppilaatikon päälle. Työnantaja kehotti juomaan kahvia väsymykseen.

Tammikuussa työnantajapariskunta otti Phongin passin haltuunsa.

Tullessaan Suomeen Phong osasi puhua ainoastaan vietnamin kieltä eikä hän tuntenut Suomesta ketään hänet palkanneen sukulaispariskunnan lisäksi. Palkastaan Phong lähetti säännöllisesti suuren osan Vietnamiin jääneelle perheelleen sekä isälleen. Työnantaja lähti aina Phongin mukaan pankkikäynneille, sillä muuten hän ei olisi kieliongelmien vuoksi kyennyt hoitamaan pankkiasioitaan. Phong sai myös ostettua kioskilta puheaikaa kotiin soittamista varten. Hän tunsi usein koti-ikävää.

Aluksi Phong sai pitää passiaan itsellään, mutta tammikuussa työnantajapariskunta otti Phongin passin haltuunsa. Passi otettiin esille vain pankkikäyntien ajaksi.

Vietnamissa hänelle oli kerrottu palkan olevan Suomessa 1 000–1 200 euroa kuukaudessa, mutta hänelle maksettiin ensimmäisten kolmen kuukauden ajan 1 000 euroa ja siitä eteenpäin vain 700 euroa kuukaudessa.

Phongia oli kielletty puhumasta palkastaan tai työtunneistaan muille ihmisille, työnantaja oli muistuttanut tästä useasti. Kysyttäessä häntä oli neuvottu sanomaan, että työpäivä oli kahdeksan tuntia päivässä, ruokatauko puoli tuntia ja lauantait sekä sunnuntait vapaita. Nettopalkan määräksi oli neuvottu kertomaan 1 654 euroa.

Vuodessa vain kaksi vapaapäivää

Phong työskenteli ravintolan palveluksessa puolentoista vuoden ajan. Tänä aikana hänellä oli vain kaksi vapaapäivää; yksi jouluna ja yksi juhannuksena. Kun Phong sairastui, hän joutui työskentelemään kuumeessa. Apua hän sai ainoastaan työtoveriltaan, joka neuvoi häntä ostamaan särkylääkettä. Työnantaja sanoi, että sairaus paranisi työskentelemällä.

Phong tunsi itsensä uupuneeksi ja ilmaisi tahtonsa palata takaisin Vietnamiin. Työnantaja ei kuitenkaan suostunut antamaan hänen passiaan ja uhkasi väkivallalla. Phong pelkäsi ja häntä itketti.

Työnantaja sanoi, että sairaus paranisi työskentelemällä.

Eräänä päivänä ravintolaan ilmestyi kaksi poliisia, jotka veivät Phongin ja omistajapariskunnan mukanaan. Ravintolalla oli myös veroepäselvyyksiä.

Phong pelkäsi poliisin tultua, mutta poliisiasemalla oli vietnamilainen tulkki, joka sai hänet rauhoittumaan. Poliisi ja tulkki vakuuttivat, ettei hänen tarvinnut enää pelätä.

Viranomaistutkinnan myötä Phong pääsi Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän pariin, jolle hän on saamastaan avusta kiitollinen. Hän on saanut apua muun muassa oikeudessa, asunnon etsinnässä sekä päässyt suomen kielen opetukseen.

Palkka edelleen saamatta

Oikeuden mukaan ravintolan omistajat käyttivät hyväkseen Phongin taloudellista ahdinkoa, hänen riippuvaista asemaansa sekä hänen tietämättömyyttään työnantajan velvollisuuksista ja työntekijän oikeuksista Suomessa.

Phong on käynyt läpi lukuisia oikeusprosesseja ja ravintolan omistajapariskunta on kärsinyt vankeusrangaistuksen. Phongilla on edelleen kymmenien tuhansien eurojen palkkasaatavat entiseltä työnantajaltaan ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän työntekijät auttavat häntä saamaan hänelle kuuluvia, maksamattomia palkkarahoja. Ammattiliitto PAMin mukaan maksamattomia palkkoja kertyi 18 kuukauden mittaisen työsuhteen ajalta yhteensä yli 100 000 euroa.

Vapaa-aikanaan Phong lukee kirjoja ja käy sunnuntaisin seurakunnan tilaisuuksissa.

Nyt Phong ei enää pelkää. Tällä hetkellä hän opiskelee ravintolakokiksi, käy työharjoittelussa ja toivoo löytävänsä työtä valmistuttuaan. Vapaa-aikanaan Phong lukee kirjoja ja käy sunnuntaisin seurakunnan tilaisuuksissa, joissa hän valmistaa muille vietnamilaista keittoa. Kesäisin hän pitää marjojen poimimisesta.

Jos Phong olisi tiennyt, minkälaista työ Suomessa tulee olemaan, ei hän olisi lähtenyt matkaan.

Hän toivoo, että myös hänen vaimonsa ja nyt jo yhdeksänvuotias tyttärensä voisivat muuttaa Suomeen. He eivät ole tavanneet yli viiteen vuoteen.

Phongin nimi on muutettu hänen turvallisuutensa takaamiseksi.