Kreikka lipsuu aikataulusta – lainaerä jää saamatta

Maan piti heinäkuussa sovitun lainaohjelman jälkeen päättää vaikeista lakiuudistuksista, mutta työ on vielä kesken.

Ulkomaat
Kreikan lippu "paketoituna".
Karl-Josef Hildenbrand / EPA

Kreikan kolmas lainaohjelma on kohdannut ensimmäiset vaikeutensa. Maa ei saanut sovittuja lakiuudistuksia tehtyä tämän päivän euroryhmän kokoukseen mennessä. Ylen tietojen mukaan euroryhmä päättänee illalla, että maa ei saa luvattua kahden miljardin lainaerää.

Kyse on laeista, jotka koskevat asuntolainojen maksamista ja asuntojen pakkohuutokauppoja. Kreikan lainaohjelman ehdoissa on sovittu, että lainsäädäntöä tiukennetaan.

Kreikkalaiset ovat jättäneet lainoja maksamatta, koska siitä ei tähän asti ole seurannut mitään. Se on heikentänut pankkien tilannetta. Nyt lakeja muutetaan, mutta Kreikka yrittää tehdä sen niin, että ihmiset eivät joutuisi jättämään kotejaan.

Jos lait vedetään todella tiukalle, EU-lähteiden mukaan jopa joka viiden kreikkalainen voisi joutua lähtemään kotoaan.

Pian aletaan laatia ensimmäistä väliarviota, miten Kreikka on edistynyt uudistuksissaan. Samoin pitäisi päättää, minkä verran kreikkalaispankit tarvitsevat lisää pääomaa. Kreikan kolmas tukiohjelma on kaikkiaan 86 miljardia.

Kreikan velkahelpotuksesta pitäisi keskustella jo ensi kuussa

Jos troikka eli lainaohjelmaa valvovat EU-komissio, Euroopan keskuspankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat tyytyväisiä Kreikan uudistuksiin, ensi kuussa euromaat alkavat keskustella Kreikan velkahelpotuksista.

EU-lähteissä arvioidaan, että velkahelpotuksen kanssa ei tule suuria ongelmia, jos Kreikka saa uudistuksensa tehtyä. Lainoja ei ole tarkoitus antaa anteeksi, vaan helpottaa hankalimpien vuosien tilannetta - jolloin on eniten lainanlyhennyksiä. Kreikan lainakorkoja voitaisiin viilaata tai pidentää lainojen maksuaikaa.