1. yle.fi
  2. Uutiset

Tutkijat ennustivat Britannian prinssi Georgen ulkonäön

Tutkijaryhmä muodosti prinssi Georgesta ja hänen sisarestaan useita kuvia vanhempana esitelläkseen uutta tietokoneohjelmaansa, jonka avulla henkilöistä voidaan muodostaa kuvia vanhempana. Ryhmän vetäjä sanoo, että ohjelma voi olla suureksi avuksi poliisitutkimuksissa.

Ulkomaat
tytön ja pojan kasvot
Tutkijaryhmän kuvissa prinssi George ja prinsessa Charlotte ovat iältään 7, 20, 40 ja 60 vuotta. Prinsessa Charlottesta on myös kuva kaksivuotiaana.

Englantilaisen Bradfordin yliopiston tutkijaryhmän tuottamat kuvat voivat ehkä kertoa, miltä Britannian prinssi George ja tämän sisar prinsessa Charlotte saattavat näyttää vanhempina.

Kuvien tarkoituksena on esitellä ryhmän uutta tietokoneohjelmaa, joka alun perin kehitettiin rikollisten tunnistamiseksi ihmisjoukoista. Tutkijoiden mukaan heidän kehittämänsä algoritmi on paljon tarkempi kuin aiemmat, jo olemassa olevat "ikäännyttämisohjelmat".

– Käytämme tiettyjä kasvonpiirteitä kuvien muodostamisessa. Ne ovat yksinkertaisia asioita, kuten nenän pituus, sen leveys ja silmien etäisyys toisistaan. Käytämme 30–40 eri kasvonpiirrettä, joiden pohjalta muodostamme kuvan, ryhmän vetäjä Bradfordin yliopiston visuaalisten tietokonesovellusten professori Hassan Ugail sanoi.

Ugailin mukaan sovellus pystyy myös tunnistamaan piirteitä, jotka henkilö on ehkä perinyt vanhemmiltaan, ja muodostamaan siten aiempaa luotettavamman kuvan hänen ulkonäöstään vanhempana.

"Täydellinen ennustaminen on vaikeaa"

Ryhmä muodosti prinssi Georgesta ja hänen pikkusiskostaan Charlottesta useita kuvia esitelläkseen ohjelmaa. Viimeisissä kuvissa he ovat 60-vuotiaita.

Ugail sanoi, että ohjelma otaksuu kuvia muokatessaan, että henkilö ikääntyy luonnollisesti. Hän muistutti, että se ei osaa ottaa huomioon joitain tekijöitä, jotka saattavat ikäännyttää ihmistä huomattavastikin.

– On hyvin, hyvin vaikea ennustaa sataprosenttisesti, miltä henkilö näyttää tulevaisuudessa, koska on asioita, jotka voivat vaikuttaa ulkonäköön, kuten ruokavalio ja ympäristötekijät. Ne voivat ikäännyttää ihmistä tavallista nopeammin. Mutta ohjelmamme muodostamat kuvat ovat kuitenkin 80-prosenttisen totuudenmukaisia, Ugail sanoi.

Ugail lisäsi, että kuvissa esiintyvät hiustyylit ovat vain esimerkkejä.

Ohjelma voi auttaa löytämään kadonneita

Ugailin mukaan ryhmä käyttää kuvia muodostaessaan varotoimenpiteitä, jotta he voisivat varmistaa niiden olevan mahdollisimman totuudenmukaisia.

– Varmistamme, että kaikki kuvat läpäisevät kasvontunnistusohjelman. Syötämme tunnistusohjelmaan sekä kuvan henkilöstä tällä hetkellä että tulevaisuudessa. Ohjelman on tunnistettava muodostamamme kuva ja nykyhetkeä esittävä kuva samaksi henkilöksi, Ugail sanoi.

Ryhmää on jo pyydetty tekemään ohjelmastaan kännykkäsovellus ja Ugail myöntää, että projektissa on myös viihteellinen puoli. Hän kuitenkin painottaa sen käyttömahdollisuuksia poliisitutkimuksissa. Hän uskoo, että ohjelma voi olla tärkeä kadonneiden lasten ja myös aikuisten löytämisessä.

– Voimme ottaa lapsen kuvan, yhdistää useita kuvia hänestä ja lisätä mukaan vanhempien tai jopa isovanhempien tietoja. Siten saamme muodostettua ennustuksen ulkonäöstä, joka on paljon, paljon parempi verrattuna nykyteknologiaan, Ugail sanoi.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi