1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Bloggaajia ja tubettajia ei lasketa – verkkomainonta kasvaa silti

Digimainonta kasvaa alati suuremmaksi verrattuna televisiomainoksiin käytettyihin euroihin. Yli 60 miljoonan mainospotti ei vielä sisällä yhteistyötä bloggareiden ja tubettajien kanssa, joiden määrä ja medianäkyvyys on kasvanut vääjäämättä.

Kuva: Yle / Ville Hakonen

Firma kertoo alennusmyynnistään yhä mieluummin tietokoneen näytöllä kuin televisioruudussa.

Digitaaliseen mainontaan panostettiin Suomessa syyskuun loppuun mennessä jo yli 60 miljoonaa euroa. Samalla kaula perinteiseen mediaan kuten tv-mainoksiin on leventynyt, kertoo mainontamarkkinaa kartoittanut digimainonnan etujärjestö IAB Finland. Verkkomainonnan siivu kaikesta suomalaisesta mainonnasta oli yli neljäsosan.

Suurin mainostaja on silti edelleen perinteinen: sanomalehdissä ilmoiteltiin 65 miljoonan euron arvosta.

Yritykset panostavat verkkomainonnassa etenkin hakukoneisiin eli käytännössä Googlen palveluihin. Hakumainonta söi yritysten verkkomainontabudjeteista kolmasosan. Vahvimmin verkossa kasvaa nyt Facebook-mainonta.

Uudemmatkin verkkomainonnan keinot ovat kovassa käytössä markkinointiosastoilla. Kuitenkaan esimerkiksi bloggaajien ja tubettajien kanssa tapahtuvaa kaupallista yhteistyötä ei tällä haavaa voida tilastoida IAB Finlandin seurannassa, kertoo toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

– Digimainontaan tulee koko ajan niin paljon uutta, että olemme aina askeleen tai kaksi jäljessä.

Takalan mukaan kaikki tubettajien mainontaverkostot – Töttöröö, United Screens ja Splay – ovat liittyneet tänä syksynä etujärjestöön. Heidät saadaan lukuihin mukaan kuitenkin aikaisintaan vuoden päästä, jotta mainoseuroista on tarpeeksi takautuvaa tietoa.

– Siellä liikkuu kyllä euroja, mutta ei se järjettömän isoa ole, Takala arvioi.

– Meillä on tahoja, jotka tekevät todella tiivistä yhteistyötä ja kunnollisen kokoisia satsauksia tubettajiin. Nuoret ovat ongelmaryhmä siinä, miten perinteinen media voi heitä tavoittaa, mutta tubettajien seuraaminen on aivan valtaisaa.

Ylen Kuningaskuluttaja kertoi syyskuussa, että internetistä tutuille maksettavat mainospalkkiot vaihtelevat tuotelahjoista tuhansiin euroihin. Tubettajien kanssa yhteistyötä ovat tehneet niin pienet kasvuyritykset kuin Valion kaltaiset isot markkinoijat.

Suosituimmilla nettikasvoilla on Suomessa satojatuhansia seuraajia.