Uusperheessä kasvanut: "Äitienpäivänä teen kummallekin äidille kortit"

Uusperheessä lapsesta asti elänyt Jenna Vuokila kertoo, että kaksi äitiä on ollut rikkaus. Kahden perheen etu on laaja tukijoukko.

Kotimaa
Jenna Vuokila
Laura Valta / Yle

"Vanhemmat erosivat ollessani noin kaksivuotias.

Isän kanssa asuimme ensin kahdestaan, sitten muutimme omakotitaloon kaikki yhdessä perheenä, kun isä meni naimisiin nykyisen äitipuoleni kanssa.

Myöhemmin äiti löysi pidempiaikaisen miesystävän, josta tuli minulle isäpuoli. Sain kaksi sisarpuolta. Myöhemmin sain vielä veljen, kun äitini sai lapsen isäpuoleni kanssa.

Yläasteella "koti" tarkoitti isän luona

Yläasteikäisenä vuorottelin äidin ja isän luona miten itse halusin. Molemmat asuivat lähellä, ihan kävelymatkan päässä toisistaan.

Kummankin luona oli ihan yhtä kiva olla. Kuitenkin aina kun puhun "kodista" tarkoitan olemista isän luona.

Ja sitten jos riideltiin jostakin, isä saattoi sanoa: "Nyt menet äitis tykö". Niinpä lähdin jäähylle toiseen kotiin. Se oli ihan hyvä tapa vähän rauhoittua.

Jos sai kokeesta huonon numeron, se oli helpompi viedä näytille äidille kuin isälle, sillä äiti ei hermostunut niin paljon.

Koululle soitettiin erikseen, että myös minun äitipuolelleni voi soittaa, jos koulussa sattuu jotain, ja että hän on myös minun huoltajani ja voi ilmoittaa koululle sairastumisestani sekä antaa allekirjoituksen koepapereihin.

Opintotuen turvaamiseksi piti muuttaa äidin luo

17-vuotiaana, kun suunnittelin muuttoa pois kotoa tuli uudenlaista mietittävää. Piti esimerkiksi tosissaan laskea, miten opintotukea ja asumislisää saa.

Olen aina ollut kirjoilla isän luona, mutta koska isä ja äitipuoleni ovat naimisissa, otetaan äitipuolenkin tulot huomioon. Koska molemmat ovat töissä, laskimme, ettei tukea myönnetä heidän tulojensa perusteella.

Äitini on työtön ja asuu avoliitossa isäpuoleni kanssa. Isäpuolen tuloja ei oteta huomioon, koska he eivät ole naimisissa. Tästä syystä oli taloudellisesti järkevämpää muuttaa äidin luo ennen kuin hain tukia.

Kaikki ovat väleissä keskenään

En koskaan ole häpeillyt tätä perhekuviotani mitenkään.

Joskus, kun olen katsellut vanhoja kuvia, on ollut outoa nähdä äiti ja isä yhdessä.

Minusta on hyvä että on paljon tukijoukkoja. Kaikki ovat keskenään hyvissä väleissä ja kavereita. Äitipuoli ja äiti ovat hyviä kavereita eikä siinä ole mitään kummallista. Isi ja äitikin ovat kavereita.

Äitienpäivänä teen kummallekin äidille kortit."