Ravitsemusterapeutti: Yksittäinen ruoka-aine ei pilaa kaikkea, jos kokonaisuus on kunnossa

Ravitsemusterapeutti muistuttaa, että monenlaisten tutkimustulosten keskellä kannattaa yhä luottaa voimassa oleviin ravitsemussuosituksiin. Ruokavaliota ei tarvitse hakea kaukaa, sillä Itämeren eli pohjoismainen ruokavalio on terveellinen.

Kotimaa
Kahvilatyöntekijä kaataa vaahdotettua maitoa pahviseen kahvinukiin.
Yle

Ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläinen sanoo, että moni punaista maitoa, voita ja kermaa intohimoisesti puolustava tiedostaa, etteivät oma ruokailutottumukset ole välttämättä kunnossa ja muutoksen tarvetta olisi. Toisaalta voimakas reagointi liittyy siihen, että oma näkemys halutaan säilyttää eikä sitä, että omissa ruokailutottumuksissa olisi korjaamisen varaa, tahdota uskoa.

– Rasvakeskustelu on suomalaisille tunneasia. Siihen vaikuttavat monet asiat, kuten maatalouspolitiikka, Orreveteläinen sanoo.

Myös perimä vaikuttaa ruokatottumuksiin

Kevyttuotteita karttavat käyttävät usein esimerkkitapauksina lähipiiristä löytyviä terveitä, normaalipainoisia vanhuksia, jotka ovat ikänsä syöneet niin sanottuja aitoja tuotteita, mutta eivät korkeasta iästään huolimatta kärsi sydän- ja verenkiertoelinten sairauksista.

Rasvakeskustelu on suomalaisille tunneasia. Siihen vaikuttavat monet asiat, kuten maatalouspolitiikka.

Eija Orreveteläinen

Orreveteläinen painottaa, että nämä vanhukset ovat saaneet hyvät geenit.

– He pärjäävät perimänsä avulla, vaikka ruokavalio onkin suositusten vastainen. Jos heidän perimänsä olisi huono, heillä olisi jo sairauksia, Orreveteläinen sanoo.

Hänen mukaansa kysymys on myös yksilöllisistä eroista. Joku voi syödä jonkin verran rasvaisia maitovalmisteita, mutta lisäksi olisi syötävä öljyjä ja kalaa, joilla voi kompensoida kokonaisuutta.

– On katsottava ruokavaliota laajemmin. Yksittäinen ruoka-aine ei pilaa kaikkea, jos kokonaisuus on kunnossa, Orreveteläinen muistuttaa.

Uutta tietoa saatavilla jatkuvasti

Erilaisia ruokavalioon ja syömiseen liittyviä tutkimuksia ilmestyy jatkuvasti ja tavallinen kuluttaja saattaa niiden keskellä hämmentyä, miten voi ja pitää syödä.

Tutkimusten ristitulessa kannattaa Orreveteläisen mielestä edelleen nojata tällä hetkellä hyväksyttyihin ravitsemussuosituksiin. Niitä ei muuteta yksittäisten tutkimusten perusteella, vaan tarvittaessa vasta useiden tutkimusten pohjalta.

– Kannattaa laittaa jäitä hattuun yksittäisten tutkimusten ja niiden tulosten kohdalla, Orreveteläinen kehottaa.

Itämeren ruokavalio on terveellinen

Orreveteläinen sanoo, että Suomessa on kaikki edellytykset syödä terveellisesti ja hyvin. Itämeren ruokavaliossa eli pohjoismaisessa ruokavaliossa syödään runsaasti kalaa, vähärasvaisia maitovalmisteita, kasviksia, ruisleipää ja marjoja, kuten mustikoita.

Yksittäinen ruoka-aine ei pilaa kaikkea, jos kokonaisuus on kunnossa.

Eija Orreveteläinen

Ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläisen asiakkaita askarruttavat tällä hetkellä eniten sokerin ja maitovalmisteiden käyttö, gluteenipitoiset viljat ja painon pudottaminen sekä pudotetun painon säilyttäminen laihdutuksen jälkeen.

– Tavoitepainon säilyttämisessä tärkeää on ateriarytmin säilyttäminen niin, että verensokeritaso pysyy tasaisena. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä on lisättävä. Toisaalta on oltava tietoinen omasta syömiskäyttäytymisestään eli saada mieliteot ja tapasyöminen hallintaan, Orreveteläinen luettelee.